Kirjallisuudentutkimus:durationaalinen mittasysteemi
durationaalinen mittasysteemi
| durationaalinen mittasysteemi |
mittasysteemi, jossa määrittävänä mitallisena piirteenä on tavun laajuus
Durationaalisen mittasysteemin runomitoissa mitallisuus perustuu lyhyiden ja pitkien tavujen vuorotteluun. Se, millaisessa metrisessä asemassa tavu voi olla, määräytyy siis sen keston perusteella. Perussääntönä on, että pitkä pääpainollinen tavu ei voi olla laskuasemassa eikä lyhyt tavu nousuasemassa.
Durationaaliset runomitat ovat ominaisia etenkin antiikin kreikan- ja latinankieliselle runoudelle. Tyypillisiä antiikin runomittoja ovat esimerkiksi daktyylinen heksametri, daktyylinen pentametri, näihin kahteen pohjautuva distikon sekä heptametri. On kuitenkin tärkeä huomata, että esimerkiksi pentametri-termiä voidaan käyttää myös yleisesti viittamaan runomittoihin, joissa säkeessä on viisi runojalkaa (esim.silosäe).
Suomenkielisessä lyriikassa durationaalisten mittojen käyttö on ollut vähäistä ja se on rajoittunut muutamaan antiikista lainattuun runomittaan kuten heksametriin ja distikoniin. Muun muassa Otto Manninen (1872–1950) ja V. A. Koskenniemi (1885–1962)ovat käyttäneet runoissaan antiikin mittoja, mutta laajempaan käyttöön ne eivät ole levinneet. Durationaalisia runomittoja on aikanaan lainattu suomeen ennen kaikkea "sivistyksellistä syistä". Suomalaisten kansallista kulttuuri-identiteettiä haluttiin vahvistaa osoittamalla, että myös suomen kieli taipuu arvostettuihin klassisiin mittoihin. Antiikin runomittojen kopioiminen nähtiin siis suomenkielisen kirjallisen kulttuurin rikastamisena.
Erikieliset vastineet
| quantitative meter | englanti (English) | (viittaa durationaaliseen runomittaan, ei mittasysteemiin) |
| versification métrique | ranska (français) |
Lähikäsitteet
- mittasysteemi (yläkäsite)
- dynaaminen mittasysteemi (vieruskäsite)
- kalevalamitta (vieruskäsite)
- syllabinen mittasysteemi (vieruskäsite)
- pentametri (alakäsite)
- heksametri (alakäsite)
Käytetyt lähteet
LeinoP1979, Kantokorpi&Lyytikäinen&Viikari1998
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 2.2.2026: Kirjallisuudentutkimus:durationaalinen mittasysteemi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:durationaalinen mittasysteemi.)