Oikeustiede:kontinuiteettiperiaate eduskunnan päätöksenteossa

    Tieteen termipankista

    kontinuiteettiperiaate eduskunnan päätöksenteossa | jatkuvuusperiaate

    kontinuiteettiperiaate eduskunnan päätöksenteossa
    jatkuvuusperiaate
    Määritelmä asioiden käsittelyn jatkuminen riippumatta valtiopäivien tai vaalikauden päättymisestä.
    Selite

    Eduskunnan asioiden käsittelyyn vaikuttavat normit, jotka sääntelevät työn jakautumista jaksoihin. Oikeudellista merkitystä on jaolla valtiopäiviin ja vaalikausiin.

    Vaalikausi muodostaa eduskunnan toimintajakson. Sen kuluessa kesken jääneiden asioiden käsittelyä ei voida jatkaa seuraavalla vaalikaudella, ellei asiaa panna uudelleen säännösten edellyttämällä tavalla vireille. Poikkeuksen muodostavat vain sellaiset perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädettävät lait, jotka on hyväksytty jätettäväksi lepäämään yli vaalien. Lisäksi eduskunnassa vireillä olevan kansainvälisen asian käsittelyä voidaan tarvittaessa jatkaa myös eduskuntavaalien jälkeen pidettävillä valtiopäivillä.

    Valtiopäivien merkitys asioiden käsittelyn jaksottamisessa on vähäisempi. Vaalikauden varsinaisten valtiopäivien ajan on voimassa kontinuiteettiperiaate (jatkuvuusperiaate), jonka perusajatuksena on se, että valtiopäivien päättyminen ei katkaise asian käsittelyä, vaan käsittelyä voidaan jatkaa ilman uutta vireillepanoa vaalikauden viimeisten varsinaisten valtiopäivien loppuun saakka.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Teuvo Pohjolainen

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:kontinuiteettiperiaate eduskunnan päätöksenteossa. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kontinuiteettiperiaate eduskunnan päätöksenteossa.)