Kielitiede:futuuri

Tieteen termipankista

futuuri

futuuri
Määritelmä aikamuoto, joka sijoittaa kerrotun asiaintilan tapahtumahetken puhehetkeä myöhempään aikaan eli tulevaisuuteen
Selite Monissa kielissä tulevaisuutta ilmaisee erityinen tempusmuoto, esim. latinassa morfologisesti muodostettu ama+bo 'tulen rakastamaan'. Suomessa futuuria ilmaistaan tavallisesti pelkällä preesensmuodolla, joskus myös tulla-verbillä muodostetulla futuurikonstruktiolla, esimerkiksi: Tulen menemään sinne huomenna.
Lisätiedot
VISK2008 Futuuri on nimitys puhehetken kannalta tulevan tilanteen aikaa tarkoittavalle tempusmuodolle. Suomessa ei ole futuuritempusta, mutta voidaan puhua ilmausten futuurisesta merkityksestä. Puhumisajan kannalta tulevaa aikaa ilmaistaan mm. preesensmuodolla ja tulevaan aikaan viittaavilla adverbiaaleilla, esim. Lähdemme ensi viikolla, sekä erilaisilla liittoilmauksilla, esim. tulen menemään, on tuleva. On myös erilaisia tapoja ilmaista menneen viittaushetken kannalta myöhempää, ”tulevaa menneessä”, esim. Vasta viime jouluna ymmärsin, että tulisimme tarvitsemaan vielä paljon aikaa toipumiseen. (» § 1542–.)

Erikieliset vastineet

futuurosSuomen romanikieli (kaalengo tšimb)
futureenglanti (English)
futuvrapohjoissaame (davvisámegiella)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

JK2009, KarlssonF2004

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kielitiede:futuuri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:futuuri.)