kansainväliset alueet


kansainväliset alueet

Määritelmä sellainen maa tai vesialue taikka avaruuden osa, jolla kansainvälisen oikeuden nojalla mikään valtio ei ole yksin suvereeni tai omaa täysivaltaisia oikeuksia

Selite

Tyypillisinä kansainvälisinä alueina, joihin valtiosuvereenisuus ei voi lainkaan kohdistua, on pidettävä aavaa merta, kansainvälistä syvänmerenpohja-aluetta sekä ulkoavaruutta. Nämä alueet kuuluvat tyypillisesti kansainvälisten yleissopimusten nojalla ihmiskunnan yhteiseen perintöön. Ilmauksella korostetaan sitä, etteivät yksittäiset valtiot voi vallata niitä valtiosuvereenisuutensa alaisuuteen. Kansainvälisen alueen hallinto voi olla sopimuksin uskottu kansainvälisen järjestön tehtäväksi. Esimerkiksi kansainvälisen syvänmerenpohja-alueen kansainvälisestä hallinnosta vastaa vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksella (SopS 49–50/1996) perustettu Kansainvälinen merenpohjahallinto ('International Seabed Authority', ISA). Etelämantereen kansainvälinen hallinto on puolestaan järjestetty 12 valtion vuonna 1959 tekemällä valtiosopimuksella (SopS 31/1984), jota sopimusvaltiot toimeenpanevat kukin tahollaan sekä yhteistoiminnassa sopimusta hallinnoivan sihteeristön välityksellä. Viime aikoina on alettu keskustella myös mahdollisuudesta hallinnoida tulevaisuudessa internetiä omana 'alueenaan'; toistaiseksi kuitenkaan tällaiselle ajatukselle ei ole oikeudellista perustaa.

Kansainvälisoikeudelliset kansainväliset alueet tulee erottaa rajatuista 'kansallisista' kansainvälisistä alueista, joiden osalta isäntävaltio on itse rajoittanut omaa toimivaltaansa kansainvälisiä tarkoitusperiä varten. (Näitä kutsutaan usein englanniksi nimellä zone erotuksena termistä 'territory'). Tällaisia alueita voivat olla esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen päämajojen ja toimitilojen alueet, lähetystöalueet taikka lentokenttien ja satamien kansainväliset terminaalialueet, samoin kuin kansainvälisille yksityistoimijoille kokonaan ulkoistetut valtioalueet ja muut isäntävaltion perustuslaillisen oikeuspiirin ulkopuolelle tilapäisesti (ja putatiivisesti) rajatut alueet kuten hämärät vanki- ja siirtolaisleirit. Kansainvälisoikeudellisesti nämä alueet kuuluvat 'kansainvälisestä' käytöstä huolimatta kuitenkin edelleen isäntävalton valtioalueeseen sekä (viime kädessä) vastuu- ja oikeuspiiriin.

Kansainvälinen aluehallinto ('international territorial administration'). Kansainvälisellä aluehallinnolla tarkoitetaan tilannetta, jossa jonkin yksittäisen valtion alueen tai sen osan hallinnointi on kansainvälisoikeudellisesti asetettu jonkin kansainvälisen järjestön tai joidenkin toisten valtioiden tehtäväksi. Kansainvälinen aluehallinto ei kuitenkaan itsessään muuta hallittua aluetta kansainväliseksi alueeksi, vaan alue säilyy juridisesti osana asiaankuuluvan paikallisen valtion valtioaluetta. Varsinaiset kansainväliset aluehallinnot on aina asetettu kansainvälisesti ja niitä toteutetaan kansainvälisen yhteisön nimissä alueen kansalaisten eduksi. Tältä osin ne eroavat valtioiden aikoinaan keskenään perustamista protektoraateista ja kondominioista samoin kuin sodanajan miehityshallinnoista (ks. sodan oikeussäännöt, humanitaarinen oikeus). Maailmansotien jälkeisellä ajalla kansainvälisiä aluehallintoja on perustettu erityisesti kansainvälisen rauhanturvatoiminnan, siirtomaiden itsenäistymisen (dekolonisaatio) sekä uusien valtioiden synnyn yhteydessä. Muutamia tunnettuja esimerkkejä kansainvälisestä aluehallinnosta ovat olleet esimerkiksi Danzigin vapaakaupungin hallinto Kansainliiton alla 1920–1939, YK:n hallintojärjestelmä Kongossa (ONUC) 1960–1964, Kambodžan siirtymähallinto (UNTAC) 1992–1993, vuoden 1995 Daytonin rauhansopimuksen jälkeen perustetut kansainväliset aluehallinnot Jugoslaviassa, Itä-Timorin siirtymähallinto (UNTAET) 1999–2002 sekä vuonna 1999 perustettu Kosovon väliaikaishallinto (UNMIK). Vuosina 1989–1990 suomalaisdiplomaatti, sittemmin tasavallan presidentti Martti Ahtisaari johti Namibian itsenäistymisen yhteydessä perustettua YK:n siirtymävaiheen tukiyksikköä ('UN Transition Assistance Group', UNTAG), joka myös omasi joitakin kansainvälisen aluehallinnon piirteitä.

Mandaatit ja huoltohallintoalueet ('mandates', 'trusteeships'). 1900-luvulla perustettiin useita kansainvälisiä hallintoalueita erityisen Kansainliiton peruskirjassa luodun mandaattijärjestelmän ja YK:n peruskirjan 12 luvussa säännellyn huoltohallintojärjestelmän nojalla. Näiden alueiden hallinto oli järjestetty kansainvälisen järjestön asettamien päämäärien mukaisesti ilman suvereenisuuden siirtymistä varsinaiselle hallintovaltiolle. Huoltohallintojärjestelmän ensisijaisena tavoitteena oli edistää alueen väestön etuja. Tämän tulkittiin yleensä tarkoittavan edellytysten luomista alueen itsenäistymiselle. Lähes kaikki huoltohallintoalueet ovatkin nyttemmin itsenäistyneet. Vuoden 1994 jälkeen huoltohallintojärjestelmä ei enää ole ollut toiminnassa.

Lisätiedot
Kirjoittajat: Martti Koskenniemi ja Ville Kari

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HakapääK2010, OrfordA2010, OudeElferink&Molenaar(toim.)2010, StahnC2008

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Oikeustiede:kansainväliset alueet. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kansainväliset alueet.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →