Oikeustiede:nettovarallisuus

    Tieteen termipankista

    nettovarallisuus

    nettovarallisuus
    Määritelmä yrityksen nettovarallisuus saadaan vähentämällä yrityksen varoista sen velat varojen arvostamisesta verotuksessa annetussa laissa säädetyllä tavalla
    Selite

    Nettovarallisuuden määrittäminen on olennaista yritysten omistajien verotuskohtelun kannalta. Voitonjaon verotuskohtelun määrittämisessä käytetään verovuotta edeltäneen verovuoden päättymishetken tarkistettua nettovarallisuutta. Laskennan lähtökohtana ovat yrityksen taseen varat ja velat, joihin kuitenkin tehdään eräitä varojen arvostamisesta verotuksessa annetussa laissa (arvostamislaki, ArvL, 1142/2005) määriteltyjä oikaisuja yritysmuodosta riippuen.

    Osakeyhtiöiden nettovarallisuuslaskennassa huomioidaan yhtiön kaikkien tulolähteiden varat ja velat. Varoihin ei lueta mukaan pitkävaikutteisia menoja, joilla ei ole varallisuusarvoa. Myöskään laskennallisia verosaamisia tai -velkoja ei huomioida laskennassa (ArvL 2 §). Yhtiön varat ja velat arvostetaan arvostamislain 3–8 §:issä määrätyin tavoin. Yhtiön nettovarallisuuden perusteella lasketaan sekä yhtiön osakkeen matemaattinen arvo että osakkeen vertailuarvo.

    Myös muiden yritysten elinkeinotoiminnan nettovarallisuuden laskennassa noudatetaan osakeyhtiöiden varojen arvostamista koskevia ArvL 3.1–6 §:ia ja velkojen arvostamista koskevaa 8 §:ää (ArvL 16 ja 17 §). Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän harjoittaman elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulo jaetaan tuloverolain (TVL, 1535/1992) 38 §:n mukaan ansio- ja pääomatuloksi kyseisen tulolähteen nettovarallisuudelle lasketun vuotuisen tuoton perusteella. Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän varoina ei pidetä verovapaita tai lähdeveronalaisia pankkitalletuksia eikä velkana näihin kohdistuvaa velkaa (ArvL 15.3 & 15.5 §). Elinkeinoyhtymän osakkaana olevan luonnollisen henkilön tai kuolinpesän osuus yhtymän tuloksesta jaetaan osakkaan ansio- ja pääomatuloksi kyseisen osakkaan osuudelle lasketun elinkeinotoiminnan nettovarallisuuden vuotuisen tuoton perustella (TVL 40 §). Yhtymän varoina ei pidetä yhtymän saamisia osakkailtaan (ArvL 15.2 §). Jos yhtymän elinkeinotoiminnan varoihin kuuluu asunto, jota yhtymän osakas on käyttänyt omana tai perheensä asuntona verovuonna, vähennetään asunnon arvo hänen osuudestaan yhtymän elinkeinotoiminnan varoista. Sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajien että yhtymän osakkaiden pääomatulo-osuuden laskennassa yrityksen nettovarallisuuteen lisätään 30 % verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksettujen elinkeinotoiminnan tai maatalouden ennakonpidätyksen alaisten palkkojen määrästä.

    Maataloustoiminnan nettovarallisuuden laskennasta on omat säännöksensä arvostamislain 4 luvussa.

    Lähteet: laki varojen arvostamisesta verotuksessa (1142/2005), tuloverolaki (1535/1992)
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Jenni Similä

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:nettovarallisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:nettovarallisuus.)