Filosofia:ilmaisu
ilmaisu
| ilmaisu |
Määritelmä
1. yleisesti (kirjoitus)merkkien tai äänien sarja
2. Leibnizin metafysiikassa nimitys substanssien keskinäiselle representaatiolle
3. fenomenologiassa merkitysrakenteet, joita eletyn elämän kokemukset tuottavat
1. yleisesti (kirjoitus)merkkien tai äänien sarja
2. Leibnizin metafysiikassa nimitys substanssien keskinäiselle representaatiolle
3. fenomenologiassa merkitysrakenteet, joita eletyn elämän kokemukset tuottavat
Selite
Yleisessä ja perinteissä mielessä ilmaisu on sarja merkkejä tai ääniä, jotka voidaan käsittää ilmaisevan jotakin.
G. W. Leibnizin (1646-1716) metafysiikassa kunkin mahdollisen maailman muodostaa loogisesti yhteensopiva kokoelma substansseja eli monadeja. Koska monadit ovat "ikkunattomia" eli niiden välillä ei ole suoraa vuorovaikutusta, ne voivat vain heijastaa tai peilata toistensa tiloja. Tätä Leibniz kutsuu ilmaukseksi. Siten parhaassa mahdollisessa maailmassa jokaisella monadilla on uniikki, vain sille ominainen näkökulma maailmaan, mutta se ilmaisee kaikkien muiden monadien senhetkisiä tiloja.[1]Esimerkiksi onnettomuustilanteessa minä (eli monadien hierarkian korkein substanssi, rationaalinen sielu) koen tapahtumat ainutlaatuisella tavalla, jota ei voi palauttaa muiden paikalla olijoiden tuntemuksiin. Ilmaisen kuitenkin jatkuvasti myös muiden havaittavia kokemuksia ja tunteita omien havaintojeni kautta eli ne voivat vaikuttaa omaan kokemukseeni. Leibnizin metafysiikassa luoja eli Jumala voi lukea kaikki monadien ilmaukset niiden täydellisestä yksilökäsitteestä, periaatteessa jo ennen kuin itse tapahtuma on tapahtunut.
Ilmaisuteorialla on myös vahva esteettinen konnotaatio: monadien havaitessa täydellisyyttä se ikään kuin moninkertaistuu useiden monadien ilmaistessa samaa tilaa. Siten esimerkiksi konsertissa jokin erityisen kaunis kohta musiikissa voi ikäänkuin tiivistää täydellisyyden tunteen. Kirjoituksessa "Luonnollisen oikeuden perustekijät" Leibniz esittää samankaltaisen ilmauksen moninkertaistumisen rakkauden tärkeäksi perusperiaatteeksi - kun toisessa havaitaan täydellisyyttä tai onnellisuutta, tämä ilmaus saa meidät rakastamaan ao. rationaalista sielua, mikä vastavuoroisesti lisää omaa täydellisyyttämme. Jumalan näkökulmasta prosessin seuraus on se, että täydellisyys lisääntyy maailmassa.
Leibniz-tutkimuksessa termiä ilmaisu käytetään usein samassa merkityksessä kuin representaatio, ja Leibniz itse käytti myös kumpaakin termiä, ilmaisu-termiä varhaisemmassa filosofiassaan ja representaatio-termiä myöhäisemmässä filosofiassaan. Leibniz puhuu usein myös monadien keskinäisestä "peilaamisesta".
Käsite "ilmaisu" oli ensimmäinen käsite, jota Edmund Husserl (1859-1938) ryhtyi tutkimaan fenomenologiassaan. Hänen mukaansa ilmaisujen avulla ihmiset kommunikoivat toisilleen ajatuksia. Siten ilmaisut sisältävät merkitysintention, joka voi täyttyä havainnossa. Tälläinen kokemus merkityksellisen ilmaisun ja sitä vastaavan havainnon yhteensopivuudesta on keskeinen Husserlin käsitykselle totuudesta, joka on eräänlaista vastaavuutta merkitysintention ja havainnon välillä. Logiikka on kiinnostunut vain ilmaisusta, sillä ilmaisut ilmaisevat merkityksiä. Husserl hylkäsi perinteisen käsityksen ilmaisusta merkkien tai äänien sarjana, sillä se ei merkitse mitään ilman esittäjän intentiota. Merkityksen lisäksi ilmaisuilla on referenssi tai kohde (Beziehung). Husserl katsoo Fregen tavoin, että eri ilmaisuilla voi olla eri merkitys, mutta sama kohde. Hänen erottelunsa poikkeaa kuitenkin Fregen vastaavasta.
Martin Heidegger (1889-1976) käsittää ilmaisun siten, että elämä on eletty kokemus, joka ilmaisee itsensä merkityksellisinä rakenteina. Nämä ilmaisut voidaan ymmärtää hermeneuttisessa fenomenologiassa vain kriistilanteissa. Palaamalla yhä uudestaan alkuperäiseen kokemukseen, fenomenologia voi ymmärtää nämä ilmaukset ilman objektivointia, mikä on merkki sen ankaruudesta tieteenä.
G. W. Leibnizin (1646-1716) metafysiikassa kunkin mahdollisen maailman muodostaa loogisesti yhteensopiva kokoelma substansseja eli monadeja. Koska monadit ovat "ikkunattomia" eli niiden välillä ei ole suoraa vuorovaikutusta, ne voivat vain heijastaa tai peilata toistensa tiloja. Tätä Leibniz kutsuu ilmaukseksi. Siten parhaassa mahdollisessa maailmassa jokaisella monadilla on uniikki, vain sille ominainen näkökulma maailmaan, mutta se ilmaisee kaikkien muiden monadien senhetkisiä tiloja.[1]Esimerkiksi onnettomuustilanteessa minä (eli monadien hierarkian korkein substanssi, rationaalinen sielu) koen tapahtumat ainutlaatuisella tavalla, jota ei voi palauttaa muiden paikalla olijoiden tuntemuksiin. Ilmaisen kuitenkin jatkuvasti myös muiden havaittavia kokemuksia ja tunteita omien havaintojeni kautta eli ne voivat vaikuttaa omaan kokemukseeni. Leibnizin metafysiikassa luoja eli Jumala voi lukea kaikki monadien ilmaukset niiden täydellisestä yksilökäsitteestä, periaatteessa jo ennen kuin itse tapahtuma on tapahtunut.
Ilmaisuteorialla on myös vahva esteettinen konnotaatio: monadien havaitessa täydellisyyttä se ikään kuin moninkertaistuu useiden monadien ilmaistessa samaa tilaa. Siten esimerkiksi konsertissa jokin erityisen kaunis kohta musiikissa voi ikäänkuin tiivistää täydellisyyden tunteen. Kirjoituksessa "Luonnollisen oikeuden perustekijät" Leibniz esittää samankaltaisen ilmauksen moninkertaistumisen rakkauden tärkeäksi perusperiaatteeksi - kun toisessa havaitaan täydellisyyttä tai onnellisuutta, tämä ilmaus saa meidät rakastamaan ao. rationaalista sielua, mikä vastavuoroisesti lisää omaa täydellisyyttämme. Jumalan näkökulmasta prosessin seuraus on se, että täydellisyys lisääntyy maailmassa.
Leibniz-tutkimuksessa termiä ilmaisu käytetään usein samassa merkityksessä kuin representaatio, ja Leibniz itse käytti myös kumpaakin termiä, ilmaisu-termiä varhaisemmassa filosofiassaan ja representaatio-termiä myöhäisemmässä filosofiassaan. Leibniz puhuu usein myös monadien keskinäisestä "peilaamisesta".
Käsite "ilmaisu" oli ensimmäinen käsite, jota Edmund Husserl (1859-1938) ryhtyi tutkimaan fenomenologiassaan. Hänen mukaansa ilmaisujen avulla ihmiset kommunikoivat toisilleen ajatuksia. Siten ilmaisut sisältävät merkitysintention, joka voi täyttyä havainnossa. Tälläinen kokemus merkityksellisen ilmaisun ja sitä vastaavan havainnon yhteensopivuudesta on keskeinen Husserlin käsitykselle totuudesta, joka on eräänlaista vastaavuutta merkitysintention ja havainnon välillä. Logiikka on kiinnostunut vain ilmaisusta, sillä ilmaisut ilmaisevat merkityksiä. Husserl hylkäsi perinteisen käsityksen ilmaisusta merkkien tai äänien sarjana, sillä se ei merkitse mitään ilman esittäjän intentiota. Merkityksen lisäksi ilmaisuilla on referenssi tai kohde (Beziehung). Husserl katsoo Fregen tavoin, että eri ilmaisuilla voi olla eri merkitys, mutta sama kohde. Hänen erottelunsa poikkeaa kuitenkin Fregen vastaavasta.
Martin Heidegger (1889-1976) käsittää ilmaisun siten, että elämä on eletty kokemus, joka ilmaisee itsensä merkityksellisinä rakenteina. Nämä ilmaisut voidaan ymmärtää hermeneuttisessa fenomenologiassa vain kriistilanteissa. Palaamalla yhä uudestaan alkuperäiseen kokemukseen, fenomenologia voi ymmärtää nämä ilmaukset ilman objektivointia, mikä on merkki sen ankaruudesta tieteenä.
Lisätiedot
ks. myös ilmaisu estetiikassa.
Erikieliset vastineet
| expression | englanti (English) | |
| expresión | espanja (español) | |
| espressione | italia (italiano) | |
| expressão | portugali (português) | |
| expression | ranska (français) | |
| Ausdruck | saksa (Deutsch) | |
| Expression | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
AhoTRoinilaM2011, RoinilaM2012, OksalaT2012, SchalowFDenkerA2010, HartimoM2010, Moran2000
Alaviitteet
- ↑ On kuitenkin totta, että kaikkien substanssien havainnot tai ilmaisut vastaavat toisiaan siten, että jokainen substanssi seuraa havaitsemiaan tarkasti määrättyjä periaatteita tai lakeja ja kohtaa toisen, joka toimii samoin, niin kuin ihmiset, jotka ovat sopineet tapaavansa tietyssä paikassa tiettynä päivänä, pystyvät tahtoessaan tehokkaasti toimimaan niin. Mutta vaikka kaikki substanssit ilmaisevatkin samoja ilmiöitä, tämä ei tarkoita sitä, että niiden ilmaisut olisivat täysin samanlaisia, sillä riittää, että ne ovat verrannollisia, niin kuin joukko katsojia, jotka uskovat näkevänsä saman asian ja todella ymmärtävät toisiaan, vaikka jokainen näkee ja puhuu oman näkökulmansa mukaisesti (Leibniz, Metafysiikan esitys, §14, teoksessa Leibniz, Filosofisia tutkielmia, s. 96
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:ilmaisu. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:ilmaisu.)