Kirjallisuudentutkimus:tarinamaailma

Tieteen termipankista

tarinamaailma

tarinamaailma
Määritelmä kertomuksen vastaanotossa syntyvä vaikutelma maailmasta; Hermanin määritelmän mukaan osallistujien, objektien, ympäristöjen sekä asiaintilojen, tapahtumien ja tekojen yhdistelmä, joka rakentuu kerronnallistettaessa tekstiä tai todellisuutta.
Selite

Tarinamaailma, jota etenkin englanninkielisessä keskustelussa kutsutaan myös "universumiksi" (universe), viittaa sekä fiktiivisten että ei-fiktiivisten kertomusten luomiin vaikutelmiin kertomuksen kokonaistilanteesta. Tarinamaailman hahmottamista pidetään oleellisena osana tekstin koherenssin tuottamisessa. (Ryan 1991, Gerrig 1993, Herman 2002, ks. myös Toolan 2013.)

Tällaisena tarinamaailman käsite korvaa klassisen narratologian tarinan käsitteen, jonka on nähty korostavan liikaa tapahtumasarjan hahmottamisen merkitystä lukemisessa ja kerronnallistamisessa.

Kognitiivisesta näkökulmasta tarinamaailmat ovat mentaalisia malleja, joita kertomuksen vastaanottajat hyödyntävät pyrkiessään ymmärtämään kertomuksen luomaa maailmaa ja sen sisältämiä tekijöiden, paikkojen ja tapahtumien suhteita. Kertomuksen ymmärtämistä voidaan pitää prosessina, jossa vastaanottaja luo tarinamaailman tekstin sisältämien vihjeiden ja viitteiden avulla. Ks. kognitiivinen narratologia.

Erikieliset vastineet

storyworldenglanti (English)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HermanD2002, RyanM-L1991, GerrigR1993, ToolanM2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:tarinamaailma. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tarinamaailma.)