Kirjallisuudentutkimus:klassinen narratologia
klassinen narratologia
klassinen narratologia |
Klassisen narratologian suuntauksiin kuuluvat strukturalistinen narratologia (esim. Greimas, Bremond, Genette, Todorov, Bal), uusaristoteelinen retorinen kertomustutkimus (Booth), saksalainen kertomusteoria (Stanzel) ja Tel Avivin funktionalistinen poetiikka (esim. Hrushovski, Sternberg, Perry). Klassisen narratologian lähtökohta on kertomuksen määrittely kerrotuksi tarinaksi. Tämän erottelun mukaisesti tutkimusalaa on jaettu tarinan ja diskurssin (kerronnan) narratologiaan. Tarinan eli tapahtumasarjan analyysissa käytetyimpiä malleja ovat olleet Proppin funktioanalyysi ja Greimasin aktanttimalli. Diskurssinarratologian keskeisiä saavutuksia on puheen ja ajattelun esittämisen keinoja erittelevä käsitteistö (ks. puheen esittäminen).
Klassisen narratologian malleja ja käsitteellisiä erotteluja ei ole kokonaan hylätty vaan niihin viitataan edelleen jälkiklassisen narratologian suuntauksissa (poikkeuksina sosiolingvistinen kertomustutkimus, tietyt kognitiivisen narratologian suuntaukset) tavoitteena osoittaa niiden pätevyyden rajat.Erikieliset vastineet
classical narratology | englanti (English) |
Lähikäsitteet
- jälkiklassinen narratologia (vieruskäsite)
- kertomustutkimus (yläkäsite)
- narratologia (yläkäsite)
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:klassinen narratologia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:klassinen narratologia.)