Oikeustiede:kantatila/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Vuoden 1997 alusta voimaan tulleen kiinteistönmuodostamislain (554/1995, KML) 159 §:n nojalla toimituksessa, jossa muodostetaan uusia kiinteistöjä, vaihdetaan alueita tai liitetään alueita kiinteistöön, on määrättävä se kiinteistö, jonka hyväksi aikaisemmin perustettu rasite tai KML 156 §:n 3 momentissa tarkoitettu oikeus jää voimaan. Jos aikaisemmin perustettu rasiteoikeus, tieoikeus tai muu vastaava käyttöoikeus on tarpeellinen usealle kiinteistölle, se voidaan osittamistoimituksessa (lähinnä lohkomisessa ja halkomisessa) määrätä jäämään voimaan näiden hyväksi, mikäli KML 156 ja 157 §:ssä säädetyt edellytykset rasiteoikeuden tai tieoikeuden perustamiselle ovat olemassa.

Jakolaissa (604/1951) ei ollut yleisellä tasolla säännöksiä siitä, miten rasiteoikeudet, mukaan lukien ns. ojalain (983/1976), nojalla syntyneet rasiteoikeudet, tieoikeudet, erityiset etuudet ja rasitukset siirtyvät emäkiinteistöltä lohko- ja kantakiinteistöille. Ennakkoratkaisuissa KKO 1969 II 41, KKO 1993:56 ja KKO 1995:179 otettiin asiaan kantaa, johon kannanottoon ilmeisesti perustuu 1.1.1997 voimaan tullut edellä selostettu KML 159 §:n sisältö. Vanhat rasiteoikeudet, tieoikeudet ja erityiset etuudet jäävät lohkomisen jälkeen kohdistumaan lähtökohtaisesti vain kantakiinteistöön. Maarekisteripohjaisessa tilajärjestelmässä joudutaan kysymys aikaisemmin perustettujen rasitteiden, tieoikeuksien ja erityisten etuuksien jakautumisesta ratkaisemaan osin arkistotutkimuksin ja osin tulkitsemalla osittamiseen johtanutta luovutusasiakirjaa ja emäkiinteistöä koskeneita aikaisempia kiinteistötoimitusasiakirjoja. Määräalan luovutuskirjassa on voinut olla esim. yhteisalueosuuksia ja rasitteita koskevia ehtoja. Näillä on merkitystä, koska esimerkiksi 1900-luvun kuluessa yhteisalueosuuksien osittainen siirtyminen lohkokiinteistölle on säännelty eri aikoina eri tavoin. Emäkiinteistö on aikaisemmassa lohkomisessa voinut olla lohkokiinteistön asemassa, jolloin ongelma rasitteiden ja muiden oikeuksien jakautumisesta kertautuu. Perinnönjaossa tai jakosopimuslohkomisissa voidaan de facto joutua ongelmiin, kun kantakiinteistöä ei osittamisen perusteena olevassa asiakirjassa ole määrätty (vrt. KKO 2002:95).

Kantakiinteistön tai kantatilan käsitettä on käytetty myös silloin, kun yleiskaavoituksessa ja ranta-asemakaavoituksessa pyritään maanomistajien kohtelun tasapuolisuuteen. Kantatilaperiaate tarkoittaa sitä, että tietyn yksittäisen rakennushankkeen kohteena olevan ranta-alueen puitteissa muodostetaan "ajatuksellisesti" tietty suunnittelualue, jollaista tarkoituksenmukaista kokonaisuutta tarkoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 74 §:n 2 momentissa. Lisäksi lähtökohtana selvitetään, millainen kiinteistöjaotus tuolla alueella on vallinnut rakennuslain (370/1958) ja rantakaavasäännöstön (626/1969) voimaan tullessa. Luonnonsuojelulain (1096/1996) säätämisen yhteydessä ympäristöllisten ja suojelullisten päämäärien voimistuessa laskennallisten rakennuspaikkojen määristä maanomistajakohtaisesti on kuitenkin voitu poiketa, jolloin kantatilaperiaatetta ei enää sovelleta siten ja yhtä matemaattisen kaavamaisesti kuin vanhan rakennuslain aikana.