Oikeustiede:vastuunrajoitus
vastuunrajoitus
vastuunrajoitus |
Vastuuta ei yleensä voida sopimuksin kokonaan poistaa. Sitä voidaan rajoittaa häiriöiden syiden tai sopimusrikkomusten mukaan esimerkiksi siten, ettei vastuuta ole ylivoimaisen esteen tai yleensä viivästyksen yhteydessä. Myös vastuun edellytyksiin voidaan puuttua, esimerkiksi rajaamalla tavallinen tuottamus vastuuperusteiden ulkopuolelle. Objektiivinen (tuottamusta edellyttämätön) vastuu voidaan muuttaa tuottamusperusteiseksi, ja vastuu tavallisesta tuottamuksesta voidaan sulkea pois. Korvausvastuun laajuutta voidaan rajoittaa muun muassa vahinkolajeittain, esimerkiksi välillisten vahinkojen suhteen, asettamalla vastuulle määrällinen yläraja tai jättämällä vahingonkärsijälle omavastuuta vahingosta. Takuu voi olla vastuunrajoitus, jos sillä asetetaan ajallisia rajoituksia tai rajoitetaan vastuu vain virheen korjaamiseen.
Vastuuta vahingoista, jotka on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella, ei voida pätevästi rajoittaa. Kuluttajankaupassa ei saa rajoittaa myyjän lakisääteistä vastuuta takuuehdoilla tai muilla vastuunrajoituksilla.
Vastuunrajoituksia valvotaan heikompaa osapuolta ja sopimustasapainoa suojaavan sääntelyn kuten sopimuksen sovittelun, sopimusehtojen sääntelyn (KSL 3 luku, L elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä 1062/1993) ja vakiosopimusten kontrollin puitteissa.Kirjoittaja: Matti Rudanko
Lähikäsitteet
- sopimuksen sovittelu
- sopimusrikkomus
- sopimusvastuu
- takuu
- tuottamus
- vahingonkorvausoikeus
- vahinko
- vakiosopimus
- velvoitteiden tehosteet
- ylivoimainen este
Käytetyt lähteet
AurejärviE1981, Aurejärvi&Hemmo2007, s. 170, HemmoM2005, s. 245, HoppuE1972, TaxellLE1972, s. 455, 462, WettersteinP1982, WilhelmssonT2007, s. 167
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:vastuunrajoitus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vastuunrajoitus.)