Kirjallisuudentutkimus:draama
draama
| draama |
Draama on näyttelijöiden yleisölle esitettäväksi tarkoitettu kirjallisuudenlaji, jossa inhimillistä elämää kuvataan nykyhetkisenä toimintana dialogin ja monologin avulla. Draamaa ja näytelmää käytetään usein toistensa synonyymeinä; kuitenkin draamalla viitataan ensisijaisesti esitykseen, kun taas näytelmä viittaa sekä kirjoitettuun draamatekstiin että esitykseen teatterissa.
Draaman perinteiset päälajit ovat komedia ja tragedia, mutta suurta osaa varsinkaan uudemmista näytelmistä ei voi luokitella suoraan kumpaankaan.
Näytelmille on luonteenomaista tapahtumien kulun tiivistäminenja juonen nopeutettu kulku. Teosten skaala ulottuu yksihenkilöisistä monodraamoista monikymmenhenkilöisiin joukkokuvauksiin. Toiminta muodostaa yleensä yhtenäisen ja moninäytöksisen kokonaisuuden.
Draamataiteen esihistoriallisena lähtökohtana olivat vainajien, henkien ja jumalten palvontamenot sekä alkukantaiset naamiotanssit, esimerkiksi Suomessa karhunpeijaismenot. Kreikkalainen näytelmä sai alkunsa Dionysoksen kunniaksi vietetyistä juhlista. Draaman kehittymistä edisti doorilaisen kuorolaulun ja joonisen jambirunouden yhdistäminen. Suuret tragediakirjailijat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides vähensivät kuoron osuutta ja lisäsivät henkilöiden määrää, jolloin dialogi muodostui keskeiseksi osaksi näytelmää. Roomalainen draama rakentui paljolti kreikkalaisen pohjalle. Omintakeinen roomalainen komediamuoto oli atellaani, josta juontaa italialainen commedia dell'arte. Hellenistiselle ajalle tyypillinen näytelmälaji oli puku- ja lavasteloistoon panostanut, nykyajan farssioperettia muistuttanut miimi. Keskiajalla olivat suosittuja uskonnolliset draamat, kuten passio-, mysteeri- ja miraakkelinäytelmät.
Kansalliset muotonsa näytelmä - varsinkin luonnedraama - sai 1500-luvun lopulta lähtien, ensin Espanjassa, Englannissa ja Ranskassa. Komedia ja farssi kehittyivät keskiaikaisen commedia dell'arten pohjalta. 1700-luvun jälkipuoliskolla Englannissa, Ranskassa ja Saksassa syntyi porvarillinen näytelmä ja tapainkuvaus. 1800-luvun lopulla naturalismi ja symbolismi vaikuttivat draamataiteen kehitykseen. 1900-luvun uusia draamamuotoja olivat mm. ekspressionistinen draama, eeppinen teatteri ja absurdi teatteri.
Suomessa näytelmäharrastus virisi Turun akatemian piirissä 1640-luvulla ns. koulunäytelmän muodossa, mutta vei pari vuosisataa, ennenkuin suomalainen ja suomenkielinen näytelmäkirjallisuus sai todenteolla alkunsa. Ensimmäisiä yritelmiä oli Jaakko Juteinin komedia Perhe-Kunda. Pila-Kirjoitus Epä-Luuloista (1817). Tragediakirjallisuutemme esikoisena pidetään J. F. Lagervallin Shakespeare-mukaelmaa Ruunulinna. Murhekuvaus (1834). Ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä oli Pietari Hannikaisen kaksinäytöksinen "ilveillys" Silmän-kääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään (1845-46). Aleksis Kivi on ensimmäinen merkittävä suomenkielinen draamakirjailija sekä komedian (Nummisuutarit, 1864) että tragedian (mm. Kullervo, 1864) alalla. Myöhempien näytelmäkirjailijoittemme eturiviin kuuluvat Eino Leino, Maiju Lassila, Maria Jotuni, Walentin Chorell, Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko ja Veijo Meri.Erikieliset vastineet
| drama | englanti (English) | |
| dramma | italia (italiano) | |
| drame | ranska (français) | |
| dram | ruotsi (svenska) | |
| drama | ruotsi (svenska) | |
| Drama | saksa (Deutsch) | |
| draama | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:draama. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:draama.)