Filosofia:metafysiikka

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

metafysiikka

metafysiikka
Määritelmä todellisuuden luonnetta, perustaa ja rakennetta koskeva filosofinen tutkimus
Selite Metafysiikka on yleisin mahdollinen inhimillisen tutkimuksen kokemuksesta riippumaton muoto. Se on laajempi kuin tiede, sillä siihen kuuluu perinteisesti ei-fyysisten olioiden olemassaolo, kuten Jumala. Se käsittelee myös kysymyksiä, jotka ovat tieteen ulkopuolella. Radikaalin luonteensa vuoksi metafysiikka on aina ollut kiistelty filosofian osa-alue.
Perinteisesti metafysiikan tärkeimpiä ongelmia on ollut se, onko maailmassa vain aineellisia entiteettejä (materialismi) vai vain mentaalisia entiteettejä (idealismi) vai molempia (dualismi). Muita metafysiikan erityiskysymyksiä ovat olleet seuraavien asioiden olemassaolo ja luonne: tietyt yksilöt, partikulaarit (esim. Jumala); tietyt ominaisuudet (onko olemassa ominaisuuksia, joita ei-mitään edustaa?); relaatiot (onko olemassa välttämättömiä syitä tapahtumille?) ja aika/avaruus. Voidaan kysyä, ovatko aika ja avaruus absoluuttisia vai suhteellisia eli liittyvätkö ne tiettyihin yksilöihin vai ovatko ne systeemien relaatioita? Kysymys ajasta ja avaruudesta liittyy läheisesti realismin ja antirealismin väliseen eroon. On myös esitetty, että on olemassa lukematon määrä eri mahdollisia maailmoja ja vain välttämättä todet väitelauseet pätevät niissä kaikissa. Metafysiikassa mietitään myös olemassaoloa yleensä eli sitä mikä on olemassa. Tätä käsittelee erityisesti metafysiikan osa-alue ontologia, joka usein ymmärretään metafysiikan synonyyminä. Ontologiassa mietitään mm. olemassa olemisen ehtoja. Edelleen metafyysisiä kysymyksiä ovat substanssin luonne ja niiden lukumäärä, muutos maailmassa, kausaliteetti maailmassa, tahdonvapauden ongelma, sielun kuolemattomuuden ongelma ja yliluonnollisten olioiden tai ilmiöiden luonne ja olemassaolo. Siten metafysiikka kattaa osittain saman ongelmakentän kuin uskonnonfilosofia, jonka voi katsoa olevan osa metafysiikkaa.
Metafysiikka on yhtä vanha kuin filosofia itse, sillä esisokraatikot lähtivät metafyysisistä kysymyksenasetteluista etsien todellisuuden perustavaa ainesosaa. Platon (427-347 eaa) erotti tosiolevan eli ideat meille ilmenevistä ideoista ja siten fysiikan ja metafysiikan raja tuli selvemmäksi. Ensimmäinen systemaattinen esitys metafysiikasta on Aristoteleen (384-322 eaa) samanniminen teos, johon suuri osa nykymetafysiikan terminologiasta palautuu. Aristoteles hylkäsi platonilaiset muodot ja tarkasteli olevaa sellaisenaan, tuoden ideoiden tilalle lajeihin palautuvat olemukset. Lajiolemukset ovat hänen filosofiassaan muotoja, mutta materialistisilla olioilla on muodon lisäksi aine. Vain Jumala on puhdasta muotoa. Aristoteles käytti metafysiikasta nimitystä ensimmäinen filosofia.
Keskiajalla metafysiikassa oli keskeistä kiista universaalien luonteesta realismin (yleiskäsitteet ovat luonnossa), nominalismin (yleiskäsitteet löytyvät vain kielestä) ja konseptualismin (yleiskäsitteet ovat ajatuksissa) välillä. 1200-luvulla vallitsevaksi kannaksi tuli Aristoteleen vaikutuksesta realismi, mutta 1300-luvulla William Occamilaisen nominalismi vakiintui yleiseksi näkemykseksi. Renesanssin mystissävytteisen platonismin jälkeen uudella ajalla painopiste siirtyi René Descartesin (1596-1650) vaikutuksesta tietoteoriaan ja rationalisteilla mielen ja ruumiin suhde oli keskeinen ongelma. Empiristit kiinnittivät vähemmän huomiota metafysiikkaan, mutta John Locke (1632-1704) loi vaikutusvaltaisen teorian persoonallisesta identiteetistä ja George Berkeley (1685-1753) kannatti idealismia, jonka mukaan olemassaolo merkitsee havaituksi tulemista. Transsendentaalisessa idealismissaan (lue lisää Logos-verkkoensyklopediasta!) Immanuel Kant (1724-1804) yritti yhdistää rationalismin ja empirismin keskeiset piirteet, ja katsoi, että todellisuus rakentuu tajuntamme kategorioiden kautta. Kantiin suhtautui kriittisesti ns. saksalainen idealismi, jonka edustajia olivat mm. Johann Gottlieb Fichte (1762-1814) ja Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770-1831); lue Hegelistä lisää Logos-verkkoensyklopediasta!. Tässä suuntauksessa todellisuuden nähtiin olevan luonteeltaan henkinen. 1800-luvun loppupuolella Hegelin absoluuttinen idealismi sai lukuisia vastareaktioita, joista mainittakoon Søren Kierkegaardin (1813-1855) eksistentialismi ja Karl Marxin (1818-1883) materialismi.
1900-luvulla metafysiikkaa vastaan hyökättiin raivokkaasti. Wienin piiri ja myöhemmin looginen positivismi hylkäsi metafysiikan sillä perusteella, että sen väitteet ovat kognitiivisesti merkityksettömiä, sillä niitä ei voi verifioida empiirisesti. Myöhemmin Willard van Orman Quinen (1908-2000) edustaman naturalismin mukaan vain tiede voi tarjota todellista tietoa ja metafysiikkaa onkin koetettu palauttaa tieteeseen (naturalisoitu metafysiikka). Tätä kritiikkiä vastaan Gustav Bergmann (1906-1987) esitti, että sekä looginen positivismi että naturalismi tarvitsevat teoriansa taustalle metafyysisiä taustaoletuksia, kuten sen, että kaikkeus on ajassa ja paikassa. P. F. Strawson (1919-2006) pyrki korjaamaan tilannetta erottamalla toisistaan deskriptiivisen metafysiikan (tyytyy kuvailemaan maailmaa koskevan ajattelumme todellista rakennetta) revisionäärisestä metafysiikasta(pyrkii luomaan paremman rakenteen maailmaa koskevalle ajattelullemme). Nykyisessa analyyttisessä filosofiassa metafysiikkaa ei enää hyljeksitä niin paljon kuin varhaisvaiheessa, mutta laajan systeeminrakentamisen sijaan on keskitytty erityiskysymyksiin, kuten tahdonvapaus, ontologiset erikoiskysymykset ja universaalit ja toisaalta metafysiikan luonteeseen tutkimuskohteena (metametafysiikka). On myös haettu uutta innoitusta Aristoteleeltä. Myös mannermaisen filosofian piirissä on suhtauduttu kriittisesti metafysiikkaan. Jacques Derrida (1930-2004) on hyökännyt ajatonta lähestymistapaa vastaan, Michel Foucault (1926-1984) on kritisoinut historiassa yleistä jatkumon ideaa ja Gilles Deleuze (1925-1995) on pyrkinyt löytämään uusia lähestymistapoja identiteettiin. Silti keskeinen on ollut myös Martin Heideggerin (1889-1976) eksistenssifilosofia, joka tarkastelee metafysiikkaa olevan kautta, tieteestä riippumatta. Heidegger käyttää metafysiikasta nimitystä fundamentaaliontologia (Lue Heideggerista lisää Logos-verkkoensyklopediasta!).
Lisätiedot Termi "metafysiikka" tulee Aristoteleen teosten toimittajalta, joka sijoitti filosofin todellisuutta koskevan kirjan "Fysiikka"-teoksen jälkeen. Siten termi sananmukaisesti merkitsee "fysiikan jälkeen" (μετά (metá) ja φυσικά (physiká). Latinankielisessä kirjallisuudessa metafysiikka myös tunnetaan ensimmäisen filosofian eli philosophia priman nimellä.
Lue lisää tästä aiheesta Wikipediasta

Vieraskieliset vastineet

metaphysicsenglanti
métaphysiqueranska
metafysikruotsi
Metaphysiksaksa

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

AudiR1995, HonderichT1995, ProteviJ2005, TahkoT2012, MäättänenP1995, SalonenT2008

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 23.03.2019: Filosofia:metafysiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:metafysiikka.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →