Oikeustiede:vastavuoroisuusperiaate kansainvälisessä oikeudessa

Tieteen termipankista

vastavuoroisuusperiaate kansainvälisessä oikeudessa

vastavuoroisuusperiaate kansainvälisessä oikeudessa
Määritelmä kansainvälisoikeudellinen yleinen oikeusperiaate, jonka mukaan sitovan oikeusnormin syntymisen edellytyksenä on, että myös muut samassa oikeussuhteessa olevat valtiot ovat hyväksyneet kyseisen normin
Selite

Kansainvälisen oikeuden oikeusnormit syntyvät oikeussubjektien – valtioiden – itsensä tahdonilmaisujen ja toiminnan tuloksena. Siksi normin syntymisen (tai sovellettavuuden) edellytyksenä on usein, että tietyssä oikeussuhteessa olevat valtiot ovat vastavuoroisesti hyväksyneet ko. normin. Esimerkiksi hyväksyessään kansainvälisen tuomioistuimen pakottavan tuomiovallan tuomioistuimen perussäännön mukaisesti (SopS 1/56) valtiot yleensä toteavat, että hyväksyminen on voimassa vain sellaisiin valtioihin, jotka itse ovat sen hyväksyneet. Periaate ei ole poikkeukseton (esim Nuclear Tests cases, ICJ reports 1974).

Nykyään moniin valtiosopimuksiin sisältyy määräyksiä, jotka oikeuttavat sopimusmääräyksistä poikkeamiseen vastavuoroisuuden perusteella. Esimerkiksi diplomaattisia suhteita koskevan Wienin sopimuksen (SopS 3–4/70) 47 artiklan mukaan sopimusta voidaan soveltaa rajoittavasti sellaiseen valtioon, joka myös soveltaa sitä rajoittavasti. Kansainväliset ihmisoikeusnormit sekä jus cogens -normit ovat kuitenkin vastavuoroisuudesta riippumattomia. Kaupallisia suhteita koskeviin sopimuksiin sisältyvät suosituimman maan kohtelua koskevat lausekkeet ('Most-Favoured Nation Treatment', 'MFN clause') asettavat yleensä vastavuoroisuuden suosituimmuuskohtelun saamisen edellytykseksi.

Vastavuoroisuusperiaate lienee esiintynyt selkeimmässä muodossa ns. epätasa-arvoisten sopimusten pätemättömyytenä (varsinkin vanhat ns. konsulaarista tuomiovaltaa koskevat sopimukset). Nykyisin näiden sopimusten pätemättömyys voidaan johtaa valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen (SopS 32–33/80) artikloissa 50–52 tarkoitetuista perusteista (pakottaminen). Epätasa-arvoisten sopimusten pätemättömyydestä poikkeuksen voivat tehdä voittajavaltioiden sanelemat rauhansopimukset, joiden sitovuus voidaan ehkä muutoin asettaa kyseenalaiseksi.
Lisätiedot
Kirjoittajat: Martti Koskenniemi ja Ville Kari

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

DecauxE1980, Parisi&Ghei2003, SimmaB1994

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:vastavuoroisuusperiaate kansainvälisessä oikeudessa. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vastavuoroisuusperiaate kansainvälisessä oikeudessa.)