Oikeustiede:väittämistaakka

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

väittämistaakka

väittämistaakka
Definition Asianosaisen väittämistaakka on oikeudenkäynnin kohteen määräytymiseen liittyvä siviiliprosessuaalinen normi. Sen mukaan tuomioistuin ei saa riita-asiassa perustaa tuomiota seikkaan, johon asianosainen ei ole itse vaatimuksensa tueksi vedonnut (OK 24:3.2). Asianosaiset määräävät siten tosiseikkojen osalta tuomioistuimen tutkimisvallan rajat. Väittämistaakkaa pidetään riita-asian oikeudenkäynnin kulmakivenä. Oikeudenkäynnille asetettava kontradiktorisuuden vaatimus edellyttää väittämistaakan tiukkaa noudattamista.
Explanation

Riita-asiassa kanteen ja vastineen sisältö määrittää tuomioistuimen tutkimisvallan rajat. Siviiliprosessissa on perinteisesti noudatettu dispositiivisen periaatteen l. määräämisperiaatteen mukaisesti sääntöä, että tuomioistuin ei voi tutkinnassaan ja asiaa ratkaistessaan mennä kanteessa tai vastineessa esitettyjen vaatimusten tueksi vedottujen tosiseikkojen ulkopuolelle. Asianosaisen kannalta väittämistaakka merkitsee velvollisuutta vedota tosiseikkaan, jotta hän voisi voittaa jutun.

Väittämistaakka eli asianosaisen velvollisuus vedota tosiseikkaan, koskee vain oikeustosiseikkoja, eli tosiseikkoja, jotka ovat jutussa oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi relevantteja eli ratkaisuun vaikuttavia. Sen sijaan todistustosiseikkoja, joilla on merkitystä ainoastaan todisteena jonkin muun seikan olemassaolosta, väittämistaakka ei koske, sillä tuomioistuin voi ottaa todistusharkinnassaan ne huomioon myös omasta aloitteestaan.

Väittämistaakka ei ulotu myöskään oikeustosiseikkojen juridiseen luonnehdintaan eikä yleensä jutun oikeuskysymyksiin, vaan se koskee yksinomaan oikeustosiseikan luontoisia "puhtaita" faktoja. Asianosaisen ei ole välttämätöntä varustaa esittämiään oikeustosiseikkoja "juridisella etiketillä" (da mihi factum, dabo tibi jus), vaan tuomioistuimen tulee viran puolesta tietää, mitä laki asiasta sanoo (jura novit curia). Väittämistaakka ei ulotu myöskään oikeustosiseikkojen arvottamiseen, mitä lainsoveltaminen kenties edellyttää (esim. "törkeä huolimattomuus", "lievä tuottamus", "vähäinen omaisuus" jne.). Eri asia on, että asianosaisten kesken voi olla riitaa nimenomaan lain soveltamista koskevista kysymyksistä ja että heidän on jo ennen asian vireilletuloa oikeudessa välttämätöntä perehtyä siihen, mitä "laki sanoo". Se, millaiset seikat ovat konkreettisessa tapauksessa relevantteja, määräytyy aineellisten oikeusnormien perusteella.

Väittämistaakan jakautuminen eri tyyppitilanteissa kantajan ja vastaajan kesken, määräytyy lähinnä siviilioikeuteen perustuvien väittämistaakkanormien perusteella. Väittämistaakka rasittaa ensi sijassa jutun kantajaa, sillä hänen on vedottava niihin seikkoihin, jotka muodostavat kanneperusteen. Vastaajan väittämistaakan kohteena ovat puolestaan ne vastatosiseikat, joiden avulla vastaaja pyrkii kumoamaan kanneperusteena esittämien oikeustosiseikkojen juridisen merkityksen. Vastaajan tulee vedota esimerkiksi saatavan vanhentumiseen tai kannevaatimuksen kohtuullistamisperusteen muodostaviin oikeustosiseikkoihin. Vastaajalla ei sen sijaan ole kiistämistaakkaa, jonka mukaan oikeustosiseikkaa, johon on asianmukaisesti vedottu, pidettäisiin riidattomana ellei sitä nimenomaisesti kiistetä. Oikeustosiseikan riidattomuutta arvioidaan tosiseikan tunnustusta (OK 17:4) ja yleensä todistusharkintaa (OK 17:2) koskevien säännösten mukaan.

Seikkaan vetoaminen on prosessitoimi, jolla asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi oikeustosiseikkana eli asianosaisen vaatimuksen hyväksyvänä seikkana. Tosiseikan pelkkä mainitseminen oikeudenkäynnissä ei riitä väittämistaakan täyttämiseksi, vaan asianosaisen tulee nojautua seikkaan niin selkeästi, että lausumasta käy selvästi ilmi hänen tahtonsa saada seikka ratkaisun perustaksi (ks. esim. KKO 2003:4, 2006:54 ja 2012:86). Jos on epäselvää, onko asianosainen tarkoittanut vedota seikkaan nimenomaan oikeustosiseikkana, eikä vain todisteena tai jonkinlaisena jutun taustaseikkana, tulee tuomarin materiaaliseen prosessinjohtoon kuuluvan kysely- ja informointitoiminnan avulla selvittää, missä tarkoituksessa asianosainen on tuonut seikan esiin.

Asianosaisen väittämistaakka on subjektiivinen, mikä tarkoittaa sitä, että vetoamisvelvollisen asianosaisen on vedottava seikkaan, jotta se tulisi oikeustosiseikkana käsittelyn kohteeksi ja voitaisiin panna tuomion perusteeksi. Ei siis riitä, että vastapuoli vetoaa seikkaan, puhumattakaan siitä, että seikka ilmenisi vain esimerkiksi todistajan kertomuksesta tai muusta oikeudenkäyntiaineistosta (ks. esim. KKO 2006:54).

Asianosaisen väittämistaakka, josta käytetään myös nimitystä vetoamistaakka, koskee erityisesti dispositiivisia riita-asioita eli asioita, joissa sovinto on sallittu. Väittämistaakan oikeuspoliittisena perustana on kontradiktorisen periaatteen ohella sopimusvapauden periaate, joka ilmenee myös oikeudenkäynnissä: asianosaiset voivat tehdä sovinnon myös oikeudenkäynnin aikana ja määrittää tuomioistuinta sitovasti oikeudenkäynnin kohteen ja sen oikeudenkäyntiaineiston laajuuden, jonka tuomioistuin saa ratkaisua tehdessään ottaa huomioon.

Riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu (indispositiivinen riita-asia) väittämistaakkaa noudatetaan kanneperusteiden osalta. Vastaajalla ei sen sijaan ole samanlaista subjektiivista väittämistaakkaa kuin dispositiivissa riita-asioissa. Indispositiivisssa riita-asioissa esiintyy usein sellaisia julkista etua tai heikomman osapuolen (esim. lapsen etu) ilmentäviä vastatosiseikkoja, jotka tulee ottaa huomioon vaikkei niihin vedottaisikaan (esim. isyyden kumoamista koskevassa asiassa kumoamista vastaan puhuvat seikat).

Rikosasiassa väittämistaakkaa vastaa syytesidonnaisuus, jonka mukaan tuomiota ei saa perustaa sellaiseen seikkaan eli rikoksen tunnusmerkistötekijää tarkoittavaan oikeustosiseikkaan, johon syyttäjä ei ole syytteen tueksi vedonnut (ROL 11:3). Syytteessä esitetty teonkuvaus määrittää siis rikosprosessissa tuomioistuimen tutkimisvallan rajat. Sitä vastoin tuomioistuin ei ole sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu.

Asianosaisen väittämistaakka on eri asia kuin todistustaakka. Väittämistaakka määrittää tuomioistuimen tutkimisvallan rajoja tosiseikkojen tasolla, kun taas todistustaakkanormit tulevat sovellettaviksi ratkaistaessa, ovatko oikeustosiseikat tullut näytetyiksi. Todistustaakkasäännöt määrittävät tuomiossa tehtävän näyttöratkaisun sisältöä.

Väittämistaakka jakaantuu riita-asiassa asianosaisten kesken lähtökohtaisesti samalla tavalla kuin todistustaakkakin, mutta tästä pääsäännöstä on olemassa myös poikkeuksia. Tilanne voi olla sellainen, että väittämistaakka on kantajalla, mutta todistustaakka vastaajalla (esim. tuottamusta tarkoittavat tosiseikat sopimusperusteisessa vahingonkorvausjutussa), tai päinvastoin, että väittämistaakka on vastaajalla ja todistustaakka kantajalla (esim. vastaajan on esitettävä väite velan vanhentumisesta ja vedottava vanhentumista tarkoittaviin seikkoihin, mutta kantajan tulee näyttää, ettei velka ole vanhentunut).

Väittämistaakka on voimassa myös muutoksenhaussa (ks. esim. KKO 1989:105 ja 2012:86) samoin kuin välimiesmenettelyssä.
Additional Information
Kirjoittaja: Jyrki Virolainen

Related Concepts

Sources

EIF-IV, s. 854-857, LappalainenJ1995, OvaskainenS1989, VaitojaJ2014, VirolainenJ1995, IX luku

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 27.9.2021: Oikeustiede:väittämistaakka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:väittämistaakka.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →