Oikeustiede:takautumisoikeus
takautumisoikeus
takautumisoikeus | |||
regressioikeus |
Takautumisoikeus syntyy yhteisvelkasuhteessa, kun yhteisvastuullisessa velkasuhteessa oleva velallinen joutuu maksamaan yli oman osansa velasta. Takaajan takautumisoikeus on voimassa velasta, jonka hän on maksanut osittain tai kokonaan velallisen puolesta. Sama oikeus on panttioikeuden esineeseensä tai omaisuuseräänsä velallisen velkojalla antaneella pantinantajalla, jos omaisuutta on jouduttu käyttämään velan maksamiseen. Takautumisoikeus kohdistuu velalliseen. Takautumisoikeus käsittää koko sen määrän, joka toisen puolesta on maksettu ja jonka suorittamisesta velallinen on vapautunut.
Takautumisoikeus voi liittyä sopimuksella syntyneisiin velvoitteisiin. Sen vuoksi sopimustyyppiä koskevassa laissa voi olla takautumisoikeudesta säännöksiä. Vakuutus on yksi tällainen sopimustyyppi. Takautumisoikeus voi muutoinkin liittyä siihen, että korvauksia maksetaan toisen puolesta, ks. esimerkiksi rikosvahinkolain (1204/2005) 5 luku.
Kun yhteisvelallinen on maksanut velan, hänellä on velkakirjalain 6 §:n 2 momentin mukaan oikeus periä jokaiselta yhteisvelalliselta tämän osuus. Velkakirjalain säännös ilmaisee yleisen periaatteen. Takautumisvastuu on ositeltua. Kukin velallinen vastaa omasta osuudestaan velalliselle. Osuus lasketaan pääluvun mukaan, jos muuta ei ole sovittu. Jos joku velallisista ei kykene maksamaan omaa osaansa, suoritetaan velallisten kesken jälkitasaus.Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
EIF-I, Aurejärvi&Hemmo2006, Hoppu&Hoppu2016, Saarnilehto&al2012, SaarnilehtoA2005
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:takautumisoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:takautumisoikeus.)