Oikeustiede:siirtoilmoitus (esineoikeus)

    Tieteen termipankista
    (Ohjattu sivulta Oikeustiede:siirtoilmoitus)

    siirtoilmoitus (esineoikeus)

    denuntiaatio
    siirtoilmoitus (esineoikeus)
    Määritelmä oikeudellisesta määräämistoimesta kolmannelle tehtävä ilmoitus, joka tehostaa määräämistoimen sitovuutta sivullisia kohtaan
    Selite

    Käsitteen ydinalueeseen kuuluvat tapaukset, joissa ilmoitus koskee saamisen tai muun oikeuden luovutusta. Siirtoilmoituksesta puhutaan kuitenkin toisinaan myös silloin, kun ilmoitus koskee panttausta ja täsmällisempi käsite olisi siten panttausilmoitus. Siirto- ja panttausilmoituksen rinnalla käytetään käsitettä denuntiaatio.

    Siirtoilmoituksen oikeusvaikutukset perustuvat monessa tapauksessa siihen, että tällaisella ilmoituksella voidaan täyttää laissa asetettu hallinnansiirtovaatimus (ns. ilmoituksenvarainen hallinnan siirto). Esimerkiksi lahjoituksen sitovuus lahjanantajan ulosmittaus- ja konkurssivelkojia kohtaan edellyttää lahjoitettavan irtaimen esineen tai arvopaperin luovuttamista lahjansaajan haltuun. Tämä vaatimus voidaan kuitenkin täyttää myös esinettä tai arvopaperia hallussaan pitävälle sivulliselle tehtävällä siirtoilmoituksella.

    Jos esimerkiksi saamisesta ei ole annettu arvopaperiluonteista todistusta eikä hallinnansiirtovaatimus siten sovellu, siirtoilmoitus on yleensä yleensä välttämätön edellytys luovutuksen tai panttauksen sitovuudelle muun muassa luovuttajan tai panttaajan myöhempiä ulosmittaus- ja konkurssivelkojia vastaan. Tällainen siirtoilmoitus tehdään luovutetun tai pantatun saamisen velalliselle. Vastaavasti osakekirjatonta osaketta koskevasta luovutustoimesta tai panttauksesta ilmoitetaan yhtiölle, jonka osakkeita kyseinen määräämistoimi koskee.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Jarmo Tuomisto

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Saarnilehto&al2012, TeporaJ2008

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:siirtoilmoitus (esineoikeus). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:siirtoilmoitus (esineoikeus).)