Oikeustiede:maapolitiikka
maapolitiikka
maapolitiikka |
Maapolitiikka sijoittuu maankäytön ohjausjärjestelmässä asemakaavoitusta edeltäviin vaiheisiin eli maanhankintaan sekä yksityiskohtaista kaavoitusta toteuttaviin toimenpiteisiin eli sen varmistamiseen, miten asemakaavoitetut alueet saadaan suunniteltuun käyttötarkoitukseensa. Yleiskaavoitus ohjaa käytännössä keskeisesti myös maapolitiikkaa, erityisesti maanhankintaa. Näitä vaiheita kaavoituksen ympärillä ja osin siihen kytkeytyen kutsutaan kunnan maapolitiikaksi.
Maapolitiikan tavoitteellisesta sisällöstä sekä maapolitiikan ohjauskeinoista päättäminen on kunnissa poliittista harkintaa. Esimerkiksi ennen maanhankintaa tehdään maapolitiikan myöhemmän toteuttamisen kannalta keskeinen poliittinen linjavalinta siitä, kaavoittaako kunta myös yksityisessä omistuksessa olevia raakamaa-alueita vai laaditaanko uudet yksityiskohtaiset kaavat lähtökohtaisesti vain kunnan omistuksessa oleville tai sen omistukseen hankittaville alueille. Mikäli kaavoitetaan vain kunnan omaa raakamaata, on todennäköistä, että kunta joutuu harkitsemaan myös rakennuspoliittista lunastusta. Jos taas kunta päättää kaavoittaa yksityisessä omistuksessa olevaa raakamaata, on huolehdittava kaavoituksen kustannusten ja kaavan tuottaman taloudellisen hyödyn jakautumisesta. Näistä oikeuksien ja velvollisuuksien jakautumisesta sovitaan lähtökohtaisesti maankäyttösopimuksin.
Asemakaavan laatimisen jälkeen maapolitiikan keinoilla on mahdollisuus pyrkiä vauhdittamaan alueen rakentamista. Rakentamattomille tonteille ja rakennuspaikoille voidaan kohdistaa korotettu kiinteistövero tai niille voidaan määrätä rakentamiskehotus. Jos kunta on hankkinut alueet omistukseensa ennen asemakaavoitusta, voidaan tontinluovutusehdoilla ohjata maankäyttöä ja vaikuttaa tonttien hintatasoon.Kirjoittaja: Ilari Hovila
Lähikäsitteet
- asemakaava
- kiinteistövero
- maankäyttösopimus
- rakennuspoliittinen lunastus
- rakentamiskehotus
- yleiskaava
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:maapolitiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:maapolitiikka.)