Oikeustiede:koskitila/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

Palaa takaisin käsitesivulle

Vuoden 1902 vesioikeuslakiin (VOL) sisältyivät säännökset koskitilan muodostamisesta tiluksista, joiden huomattavana osana on koskialue. Kun koskitilat olivat hyvin usein useammasta eri taloihin kuuluneista tiloista erotettuja, niillä on usein oma maakirjanumero (talonumero). Koskitilaan saattoi kuulua myös ranta-alueita. Koskitilalla, joka on erotettu kylän yhteisestä vesialueesta, ei ole osuutta kylän muuhun vesialueeseen, ellei sitä ole erityisperusteella lohkomisessa koskitilalle pidätetty. Vuoden 1917 alusta voimaan tulleen jakolaitoksesta annetun asetuksen (AJ 82/1916) 28 §:n 1 momentin nojalla saatiin muodostaa lohkomalla yhteinen koski tai sen osa eri tilaksi (vuoteen 1926 asti myös palstatilaksi). Kun koskitilan muodostamiseen vaadittiin kaikkien osakkaiden suostumus, kysymys kuitenkin oli tavanomaisesta lohkomisesta.

Jakolain (604/1951) yhteydessä voimaan tulleella, nykyistä KML:a vastaavalla säännöstöllä koskitilan muodostaminen lohkomalla tuli mahdolliseksi, jos vähintään kolmannes osuuksien omistajista hakee toimitusta. Tilojen yhteinen koski muunnetaan lohkomistoimituksella yhteisesti omistetuksi kiinteistöksi eli koskitilaksi, jonka muodostaminen on periaatteessa mahdollista, vaikka esimerkiksi 2/3 yhteisestä koskesta omistavien osakaskiinteistöjen henkilöomistajat vastustaisivat kaikki toimitusta. Myös kiinteistöjen yhteisen kosken jako ja koskitilan halkominen olivat mahdolliset suorittaa aina vuonna 1975 tehtyyn jakolain muutokseen (52/1975) asti. Tällöin myös kalastusrasitteen perustaminen kosken jaon yhteydessä poistettiin jakolaista. KML:n perustelujen mukaan (HE 227/1994 vp. s. 21 - 22) koskitilan lohkomisen sääntely ei ole muuttunut 1.1.1997 kumoutuneen jakolain sääntelystä. Jakolakiin otetulla sääntelyllä oli pyritty edistämään voimalaitosrakentamista. Tekniikan edistymisen seurauksena koskien halkominen tai muu jakaminen havaittiin epätarkoituksenmukaiseksi jo 1970-luvulla.

Sittemmin myös tarve koskitilan lohkomiseen on vähentynyt. Mahdolliset uudet voimalaitokset ovat toisaalta suuria yksiköitä, jolloin useita koskia on tarkoituksenmukaista yhdistää saman voimalaitoksen palvelukseen eikä kosken erottaminen omaksi rekisteriyksiköksi ole mielekästä. Toisaalta taas huomattava määrä koskiensuojelulaissa (35/1987), nimettyjä koskia ja vesistöalueita on siirtynyt suojelutarkoituksiin, jolloin vesilaissa tarkoitettua lupaa uuden voimalaitoksen rakentamiseen niihin ei voida myöntää. Omistusoikeus suojelukoskiin, joita edelleen voidaan pääsääntöisesti käyttää esimerkiksi kalastukseen ja liikenteeseen, on säilynyt entisillä omistajilla. Jos omistajista vähintään kolmannes haluaa lohkoa kosken koskitilaksi, se on edelleen kiinteistönmuodostamislain mukaan mahdollista.

Koskitilan ulottuvuus

Vesioikeudellisen kylän yhteiseen vesialueeseen kuuluvaa koskea on Vihervuoren mukaan vanhastaan pidetty muusta vesioikeudellisen kylän vesialueesta erillisenä määräalana, jonka osuuksia on voitu luovuttaa itsenäisesti, muusta yhteisalueesta erillään. Itse koski on voitu lohkoa muusta yhteisalueesta erilliseksi koskitilaksi. Tällöin lohkottu koskitila ei ole enää tilojen yhteinen vesialue, vaan itsenäinen vesitila, johon yhteisaluelain (758/1989) asemesta voidaan soveltaa lakia eräistä yhteisomistussuhteista (180/1958) eli ns. yhteisomistuslakia. Koskitilan muodostaminen ei merkitse omistussubjektimuutosta, vaan kiinteistökohtainen yhteisomistus muuntuu määräosaiseksi yhteisomistussuhteeksi. Lohkomisen jälkeen yhteisalueosuuksista tulee lohkokiinteistöön eli koskitilaan kohdistuvia osuuksia, jotka eivät enää seuraa kantakiinteistöjen luovutuksissa. Maakaaren 2 luvun 1 §:ssä säädetyssä muodossa tehdyn luovutuksen perusteena (ks. tästä KKO 22.4.1959 nro 975) ei välttämättä tarvitse olla nimenomainen koskiosuusluovutus, vaan osuus vesioikeudellisen kylän kaikkiin yhteisiin vesiin saa aikaan saman lopputuloksen kosken osalta (KKO 1958 II 92). Jos kosken luovutus on tehty yhteisaluelain 15 §:n 2 momentissa säänneltynä ns. kollektiiviluovutuksena, hakijasta tulee koskesta muodostettavan tilan yksinomistaja.

Vihervuori kirjoittaa edelleen, että luovutusten pätevyyden edellytyksenä ei ole ollut, että kosken ulottuvuus suhteessa muuhun yhteisalueeseen olisi kiinteistötoimituksessa yksilöity. Liioin ei luovutuksen pätevyyden välttämättömänä edellytyksenä ole, että koskitilaa vastaava alue olisi erotettava muusta vesioikeudellisen kylän vesialueesta vesialueen jaossa. Muodostettavan koskitilan rajojen määrääminen on rajankäynnin luonteinen deklaratiivinen toimitus tilanteessa, jossa rajan paikka ei ole ollut aikaisemmin rajanmääräämisen kohteena (vrt. KML 104 § 2 mom.). Koskitilan rajat eivät määräydy esim. luovutuskirjan mukaan, vaan määräävänä on kosken käsite, joka on vesitekninen. Laissa koskella tarkoitetaan ns. luonnonkoskea eli sellaista yhteiseen vesialueeseen kuuluvaa virtaavan veden määräalaa, jolla on merkitystä voimalaitoksen rakentamisen kannalta, sekä vesivoiman käyttöä varten välttämättömästi tarvittavia muita yhteisen vesialueen osia. Yhteisestä koskesta muodostettavaan koskitilaan varsinaisen kosken lisäksi sisällytettäviä ylä- ja alavesiä on oikeuskirjallisuudessa käsitellyt Haataja. (Ks. Vesioikeus I 1951 s. 442 ja myös kumottu jakolain 36 §). Koskitilan lohkomisen yhteydessä tehdystä rajankäynnistä muuta yhteistä vesialuetta vastaan edellytetään annettavaksi erillinen valitusosoitus (vrt. Suomaa 1974 s. 50).

Koskitilaan sovelletaan edellä esitetyn mukaan yhteisaluelain asemesta lähtökohtaisesti ns. yhteisomistuslakia (180/1958). Jos koskitilalla on vain yksi omistaja, yhteisomistuslakia ei kuitenkaan silloin sovelleta. KML 47 § sisältää kiellon koskitilan halkomisesta. Muutoin oikeudellisesti koskitila on rinnastettavissa yhteisesti omistettuun kiinteistöön. Luovutustilanteessa osuus koskitilaan on lainhuudatettava. Osuus voidaan myös kiinnittää kuten yleensäkin kiinteistön määräosa.

Pelkkään luovutuskirjaan perustuvaa koskiosuutta ei voi lohkomalla muodostaa haamukiinteistöksi tai haamutilaksi, johon kuuluisi vain osuus yhteiseen koskeen isomman vesioikeudellisen kylän yhteisen vesialueen osana. Edellytyksenä haamutilan muodostamiselle on se, että koski olisi sellaisenaan kiinteistörekisteriin merkittynä rekisteriyksikkönä yhteisalue ja sillä olisi rekisteritunnus. Yhteisen vesialueen määräalaan eli koskeen kohdistuvaa osuutta ei voida lohkoa haamutilaksi kiinteistöjärjestelmän selvyyssyistä. Selvää myös on, että jo lohkomalla muodostetun koskitilan esim. MK 2:1:n muodossa tehdyllä kaupalla luovutettua yhteisomistusosuutta ei saa muodostaa haamutilaksi (ks. edellisen kappaleen loppu).

Koskitilan kalastusoikeuden käyttö

Koskitilojen kalastusoikeuksien käytön järjestäminen oli kalastuslaissa (286/1982) säännelty sekä muista erityisperusteisista kalastusoikeuksista että kalastuskuntaa koskevasta pääsäännöstä poikkeavalla tavalla siten, että vesialuetta omistamattomat kalastusoikeuden haltijatkin saattoivat yhdessä koskitilan omistajan kanssa järjestäytyä kalastuskunnaksi. Koskitilan kalastusoikeuksia vastaavia kalastusoikeuksia on muissakin vesistöissä. Viimeksi mainittujen kalastusoikeuden haltijoiden järjestäytyminen on kuitenkin sopimuksenvaraista. Myös koskitilan alueella harjoitettava kalastus on katsottu tarkoituksenmukaiseksi jättää sopimusperusteisten järjestelyjen varaan, jolloin kalastuksen järjestämisestä on voitu sopia päätettäväksi sen mukaan, kuin kalastusoikeuden haltijat ja vesialueen omistaja keskenään sopivat. Koskitilan omistajien välisiin suhteisiin sovelletaan ns. yhteisomistuslakia, 180/1958.

Koskitilan kalastuskuntaa koskevat säännökset ovat poikenneet pääsäännöstä, jonka mukaan kalastuskunnan osakkuus perustuu vesialueen omistukseen. Kalastusoikeus koskitilan alueella oli yleensä syntynyt siten, että voimayhtiöiden hankkiessa vesivoiman käyttöä varten omistukseensa koskialueita ja niihin liittyviä vähäisiä maa-alueita, luovuttajat olivat pidättäneet itselleen kalastusoikeuden. Oikeuskäytännössä on katsottu, että kysymyksessä oleva erityisperusteinen kalastusoikeus saattoi olla henkilökohtaiseksi oikeudeksi pidätetty oikeus erityisesti silloin, kun kysymys on vähäisenä pidettävästä kotitarve- ja virkistyskalastusoikeudesta. Tällöin kalastusoikeus ei siirtynyt uudelle omistajalle tilan luovutuksen yhteydessä. Toisaalta oikeuskäytännössä on myös katsottu, että kysymyksessä oleva kalastusoikeus on pysyvä oikeus siinä tapauksessa, että se on pidätetty luovuttavaa kiinteistöä varten ja oikeudella on ollut erityistä merkitystä luovuttavan tilan elinkelpoisuuden kannalta. Koskitilan kalastusoikeuksia vastaavia erityisperusteisia kalastusoikeuksia on muitakin, eikä niiden perusteella ole päässyt kalastuskunnan osakkaaksi. Oikeudellisesti tilanne on ollut sekava. (ks. Vihervuori 1985 s. 172 -173)

Koskitilaan kohdistuvien kalastusoikeuksien käyttö on 1.1.2001 lukien järjestetty samalla tavoin kuin muidenkin erityisperusteisten kalastusoikeuksien käyttö. Kysymyksessä olevat kalastusoikeudet ovat säilyneet edelleen voimassa kauppakirjaehtojen tai muun perusteen mukaisesti. Koskitilaa koskevista erityisperusteisista kalastusoikeuksista on otettu säännökset yhteisaluelain 2 ja 3 §:ään.

Yhteisaluelain 2 §:n 2 momentissa on vanhastaan määritetty kahdelle tai useammalle kiinteistölle yhteisesti kuuluva oikeus kalastukseen toisen kiinteistön alueella yhteiseksi erityiseksi etuudeksi. De facto tällainen kalastusoikeus voi kohdistua kiinteistönmuodostamislainsäädännön nojalla muodostettuun koskitilaan. Tämän vuoksi on selvyyden vuoksi säädetty, että muulle kuin omistajalle kuuluva kalastusoikeus koskitilan alueella määritetään yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitetuksi erityiseksi etuudeksi. Kalastuksen järjestäminen koskitilan alueella edellyttää, että kaikki voivat ottaa osaa kalastusta koskevaan päätöksentekoon. Tämän vuoksi kalastuksen hoitaminen on järjestetty koskitilan alueella siten, että kalastusoikeutta käsitellään yhteisaluelaissa tarkoitettuna erityisenä etuutena, jonka osakkaina ovat erityisen kalastusoikeuden haltijoiden ohella koskitilan omistajat.