Ihmistieteet:nativismi

Tieteen termipankista

nativismi

nativismi
Määritelmä maahanmuuttovastainen nationalistinen aate, jonka mukaan kansallisvaltio tulisi rajata vain sen alkuperäisväestön edustajille
Selite

Vierasperäiset henkilöt ja kulttuuripiirteet ovat nativismin mukaan uhka kansallisvaltion yhtenäisyydelle, ja niitä on siksi vastustettava niin kotimaassa kuin sen rajojen ulkopuolella.

Nativismilla on ideologiana pitkä historia. Yhdysvalloissa Native America Party vastusti etenkin Irlannin että Saksan katolilaisten maahanmuuttoa 1800-luvun puolivälissä. Länsi-Euroopassa nativististen tunnusten alla on vastustettu viime vuosikymmeninä siirtotyöläisiä ja turvapaikanhakijoita Afrikasta ja Lähi-idästä. Nativismia kannattavien radikaalin oikeiston puolueiden kannatus on noussut voimakkaasti samalla kun islaminvastaisuudesta on tullut Euroopan radikaalia oikeistoa yhdistävä ideologinen side. Keski- ja Itä-Euroopassa nativistinen politiikka on kohdistunut muslimien ohella vähemmistökansoihin, kuten romaneihin ja unkarilaisiin.

Nativistinen ajattelu perustuu essentialistiseen oletukseen, jonka mukaan kansakunnalla on pysyviä etnisiä, uskonnollisia, rodullisia tai kulttuurisia ominaispiirteitä, jotka muodostavat kansallisen identiteetin. Poliittisessa retoriikassaan nativistiset puolueet hyödyntävät jyrkkiä jakolinjoja ”meidän” ja ”heidän” välillä.
Lisätiedot Nativismi tulee englannin sanasta native (syntyperäinen, luonnollinen) ja latinan sanasta nativus (synnynnäinen, sisäsyntyinen, luonnollinen). Käsitteen alkuperä on Yhdysvaltain 1800-luvun politiikassa. Nativistista ideologiaa edustavat puolueet mieltävät itsensä tyypillisesti kansallismielisiksi tai isänmaallisiksi. Euroopassa käsitettä on käyttänyt erityisesti politiikan tutkija Cas Mudde.

Erikieliset vastineet

nativismenglanti (English)
nativismoespanja (español)
nativismeranska (français)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

MuddeC2017

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Ihmistieteet:nativismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ihmistieteet:nativismi.)