Ihmistieteet:identifikaatio
identifikaatio
identifikaatio |
Määritelmä
tunne tai kokemus yhteen kuulumisesta esimerkiksi saman alkuperän, olemuksen tai päämäärän vuoksi
Selite
Käsite on tärkeä niin kutsutun uuden retoriikan piirissä, erityisesti Kenneth Burken (1897–1993) ajattelussa. Identifikaatio on retorisen vaikuttamisen keskeisimpiä välineitä. Identifikaatiossa jaetaan kokemus yhteenkuuluvuudesta tai yhteisestä olemuksesta (konsubstantiaalisuus) tyypillisesti joko yhteisen alkuperän tai yhteisen päämäärän vuoksi. Esimerkiksi poliitikko voi kertoa kuulijoilleen olevansa itsekin maatalon poika tai uskonnollinen mietiskelijä voi kokea olevansa yhtä kaiken olevaisen kanssa. Identifikaatio on välttämätön yhteisöllisen identiteetin ja sisäryhmän (me) muodostamiseksi, mutta samalla sen avulla luodaan vastakkainasetteluja erottautumalla muista (he).
Lisätiedot
Latinan sanasta identificare eli tunnistaa.
Ranskan kielessä identifier on esiintynyt 1640-luvulta, jolloin sillä tarkoitettiin jonkin asian tunnistamista, osoittamista tai muovaamista samaksi jonkin toisen asian kanssa.
Psykologiassa ja psykoanalyysissä identifikaatiolla tarkoitetaan samastumista eli itsensä kokemista tai mukautumista jonkun toisen kaltaiseksi. Taiteidentutkimuksessa identifikaatiolla tarkoitetaan samastumista esimerkiksi kertomuksen hahmoon.Erikieliset vastineet
identification | englanti (English) | |
identification | ranska (français) |
Lähikäsitteet
- identiteetti (sosiaalipsykologiassa) (funktiosuhde)
- identiteetti (funktiosuhde)
- toiseus (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Ihmistieteet:identifikaatio. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ihmistieteet:identifikaatio.)