Termipankki:Hanke

Tieteen termipankista
Tämä sivu sisältää muutoksia, joita ei ole merkitty käännettäväksi.

Tieteen kansallinen termipankki (TTP) rakentaa kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteisen, avoimen ja jatkuvasti päivitettävän termitietokannan tiedeyhteisön ja kansalaisten käyttöön. Hanke toteutetaan talkooperiaatteella yhteistyössä koko maan tutkijoiden kanssa.

Termipankki aloitettiin wiki-alustalla kolmen pilottihankkeen, kasvitieteen, kielitieteen ja oikeustieteen termistöjen pohjalta vuosina 2011–2015. Merkittävä panostus termipankin laajentumiseen on saatu vuonna 2018 Alfred Kordelinin säätiöltä, jonka suurten kulttuurihankkeiden tuella on perustettu kolme uutta aihealuetta: geologian, historian ja taidehistorian aihealueet. Hanke on jatkunut vuonna 2019, jolloin on perustettu myös uskontotieteen aihealue.

Meneillään on laajentumisvaihe: kaikki kiinnostuneet tieteenalat voivat perustaa omia aihealueitaan ja asiantuntijaryhmiään termipankkiin. Aktiivista termityötä tekevä työryhmä voi hakea rahoitusta myös Tieteen termipankin yhteistyökumppanina. Tällä tavalla on edistetty mm. Monitieteisen humanistisen termityön hanketta vuodesta 2015 lähtien Helsingin yliopiston, Suomen kulttuurirahaston ja Koneen Säätiön tuella. Historian aihealue on saanut tukea myös Georg ja Ella Ehrnroothin säätiöltä.

Wiki-työskentely tapahtuu rajoitetun talkoistamisen periaatteella: asiantuntijaryhmien jäsenet voivat muokata kaikkea alansa termitietoa; lisäksi kuka tahansa omalla nimellään (etunimi ja sukunimi) termipankkiin rekisteröitynyt internetin käyttäjä voi osallistua termeistä käytävään keskusteluun. Asiantuntijaryhmät keskustelevat ja päättävät oman alansa termeistä ja niiden määritelmistä. Asiantuntijaryhmien jäsenet kannustavat kollegojaan tulemaan mukaan termitalkoisiin. Myös hankkeen jäsenet aktivoivat eri tieteenalojen kenttää ja kehittävät yhteistyössä asiantuntijaryhmien kanssa talkootyön organisoitumisen menetelmiä. Hankkeen työntekijät ovat luoneet kehykset eri tieteenalojen asiantuntijoiden työskentelylle. Asiantuntijaryhmien koordinaattorit kartoittavat olemassaolevia termistöjä ja käsitejärjestelmien alustavia luokituksia yhteistyössä asiantuntijaryhmän kanssa. Asiantuntijajäsenet lisäävät ja muokkaavat termitietoja, kuten termien käsitteellisiä määritelmiä, suhteita käsitejärjestelmään, muodostustapoja ja erikielisiä vastineita.

Hanketta koordinoidaan Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa suomalais-ugrilaisessa ja pohjoismaisessa osastossa sekä digitaalisten ihmistieteiden osastossa. Tieteen termipankin verkkopalvelu on rakennettu Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurirahoituksella vuosina 2011-2015. Hanketta rahoittaa Helsingin yliopisto. Tieteen kansallinen termipankki on merkittävien tutkimusinfrastruktuureiden tiekartalla yhteistyössä FIN-CLARINin kanssa. Tieteen termipankki kuuluu siten vuosina 2021-2024 tiekartalla FIN-CLARIAH-konsortioon, joka yhdistää kieliaineistoihin keskittyvän FIN-CLARINin ja kulttuuriaineistoja painottavan DARIAHin. Vuosina 2022 - 2023 rahoitus projektisuunnittelijan palkkaukseen tulee Suomen Akatemian FIN-CLARIAHille myöntämästä tutkimusinfrastruktuurirahoituksesta.

Työryhmä


  • wikin toteutus, maisteri Niklas Laxström
  • graafinen suunnittelu Tommi Kovala
  • kasvitiede, biologi Vanamo Salo 1.10.-31.12.2014
  • kasvitiede ja biologia, biologi Marja Vieno 1.10.-31.12.2014
  • kirjallisuudentutkimus, tutkijatohtori Tiina Käkelä-Puumala 1.10.2013-30.6.2014, 1. 2. - 28. 2. 2015, 1. 8. - 31. 8. 2015
  • biologia, ontologiayhteistyö, tohtori Nina Laurenne 1.3.2014-31.5.2014
  • filosofia, tohtori Markku Roinila 1.5.-31.7.2014, 1. 3. - 30. 4. 2015, 1. 9. - 31. 12. 2015
  • historia, tohtori Jouko Nurmiainen 1.4.2018-31.12.2022, koordinoiva organisaatio Suomen Historiallinen Seura
  • geologia, tohtori Elina Lehtonen 15.8.-31.12.2018
  • taidehistoria, tohtori Hanna Kemppi 10.9. - 31.12.2018
  • teatteritiede, tohtori Aino Kukkonen 1.11.-31.12.2014, 1. 11. 2015-28. 2. 2016
  • estetiikka, tohtori Janne Vanhanen 1. 9. 2015- 31. 12. 2015
  • semiotiikka, maisteri Juuso-Ville Gustafson 1. 9. - 31. 12. 2015
  • mikrobiologia, tohtori Katri Juuti 15.5.-15.6.2014
  • kielitiede, tutkijatohtori Marja Nenonen 1.2.-30.9.2012
  • kielitiede, keskusteluntutkimus maisteri Heidi Vepsäläinen kesä-joulukuu 2014
  • arkeologia, maisteri Mervi Suhonen joulukuu 2013- helmikuu 2014, FT Johanna Enqvist
  • uskontotiede, FT Tuomas Äystö 15.10.2019 - 27.2.2020
  • tutkimusavustaja Emma Hirsimäki (arkeologia) joulukuu 2013 - tammikuu 2014
  • tutkimusavustaja Elina Kettunen (biologia) joulukuu 2012 - toukokuu 2013
  • tutkimusavustaja Hanna Hämäläinen 2012
  • tutkimusavustaja, hum. kand. Patricia Karlsson (ruotsin kieli)
  • tutkimusavustaja Kati Romppanen syys-joulukuu 2014
  • tutkimusavustaja Saarni Laitinen maalis-heinäkuu 2014 (romanikielen tutkimus)
  • tutkimusavustaja Anette Åkerlund lokakuu 2014 - tammikuu 2015 (romanikieli)

Ohjausryhmä / Steering group

  • johtaja, professori Tiina Onikki-Rantajääskö (HY)
  • pääsihteeri, FT Johanna Enqvist (Suomen tiedekeskukset ry) 2023-
  • professori Pirjo Hiidenmaa (HY)
  • tutkijatohtori Antti Kanner (HY) 2022-
  • professori Hanna Lehti-Eklund (HY)
  • tutkimusjohtaja Krister Lindén (Fin-Clarin)
  • erikoistutkija Sari Maamies (Kotus)
  • professori Nina Pilke (Vaasan yliopisto) 2021-
  • yliopistonlehtori, dosentti Kaarina Pitkänen-Heikkilä (HY) 2022-
  • tutkimuskoordinaattori Mari Siiroinen (HY, HSSH-instituutti)
  • professori Auli Hakulinen (HY) 2011 - 2019
  • professori Kimmo Koskenniemi (HY) 2011 - 2019
  • professori Lea Laitinen (HY) 2011 - 2019
  • erikoistutkija Nina Martola (Kotus) 2014 - tammikuu 2020
  • professori Pirkko Nuolijärvi (Kotus) 2011 -2023
  • pääsuunnittelija Hannu Karttunen (TSV:n edustaja, Turun yliopisto) 2013-2023