Historia:Suomen sota 1808–1809
Suomen sota 1808–1809
| Suomen sota 1808–1809 |
Määritelmä
Ruotsin ja Venäjän välillä 21.2.1808–17.9.1809 käyty, Venäjän hyökkäyksestä alkanut ja Ruotsin tappioon ja Suomen Venäjälle menettämiseen päättynyt sota, jonka syynä oli Venäjän pyrkimys pakottaa Ruotsi Venäjän ja Ranskan välisen Tilsitin sopimuksen 1807 mukaisesti osallistumaan Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen
Selite
Ranskan keisari Napoleon I halusi pakottaa Ruotsin mukaan Ison-Britannian vastaiseen mannermaasulkemukseen. Napoleon sopi Tilsitissä vuonna 1807 Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kanssa, että Venäjä pakottaa tarvittaessa sodalla Ruotsin mukaan kauppasaartoon. Palkkioksi Ranska lupasi tukea Venäjän valtapyrkimyksiä Turkin salmien suunnalla. Venäjä hyökkäsi talvella 1808 ja Ruotsi kärsi sodassa murskatappion. Sodan aikana Aleksanteri I:lle selvisi, ettei Napoleon tule tukemaan Venäjän vaatimuksia Turkin suunnalla, joten Venäjä päätti pitää palkkiona sodasta Suomen, mikä auttoi Venäjää pääkaupunkinsa Pietarin puolustuksen turvaamisessa. Tämä päätös muutti sodan luonnetta, ja Suomen alue julistettiin jo sodan kestäessä pysyvästi keisarikuntaan liitetyksi.
Sotatapahtumat alkoivat Venäjän hyökkäyksellä ja ruotsalaisten joukkojen laajamittaisella vetäytymisellä hyökkääjien alta toisaalta Viaporin ja Svartholman merilinnoituksiin Suomenlahdelle ja toisaalta kauas Pohjanmaalle, jotta vähäisiä Suomessa olleita ruotsalaisjoukkoja ei olisi lyöty heti sodan alkuvaiheessa ennen kevään myötä saapuvia vahvistuksia Ruotsista. Toukokuun alussa piiritetty Viaporin linnoitus kuitenkin antautui venäläisille ilman taistelua, minkä takia Ruotsi menetti paitsi linnoituksen, myös rannikkolaivastonsa, eikä suunnitelmasta katkaista sen ja Ruotsista tuotavien lisäjoukkojen avulla venäläisten huoltotiet tullut mitään. Ruotsalaiset ryhtyivät tästä huolimatta vastahyökkäykseen kesällä 1808, jolloin molemmat sodan osapuolet kärsivät huollon hankaluuksista. Ruotsalaiset valloittivat joksikin aikaa takaisin laajoja alueita Pohjanmaasta ja Savosta, ja Lapuan taistelun jälkeen ruotsalaisilla oli hetken aikaa strateginen etu, mutta kesän kääntyessä syksyksi taistelumenestys alkoi suosia yhä vahvemmin venäläisiä, jotka pakottivat varsinkin Oravaisten taistelun voittonsa jälkeen ruotsalaiset pakenemaan pohjoiseen. Ruotsin viimeisen selkeän taisteluvoiton saavutti Sandels Koljonvirralla Savossa 27. lokakuuta, mutta tällä ei enää ollut strategista merkitystä, koska pääarmeija oli jo kärsinyt tappion. Huoltotilanteen heikentyessä entisestään ruotsalaiset solmivat aseleposopimuksen Olkijoella 19.11.1808, mihin sotatoimet Suomessa käytännössä päättyivät. Aselevon myötä ruotsalaiset vetäytyivät Kemijoen taakse ja jättivät Oulun ja Kemin venäläisille.
Sota jatkui maaliskuussa 1809, kun venäläiset hyökkäsivät kolmella rintamalla Ruotsiin, etelässä Ahvenanmaan kautta Grisslehamniin, Vaasasta Merenkurkun ylitse Uumajaan, jonka he hetkeksi valloittivat, ja Kemin seudulta Tornioon. Tukholmassa kuningas Kustaa IV Adolf pakotettiin vallankaappauksessa sivuun, ja Ruotsi ja Venäjä kävivät rauhanneuvotteluja, jotka kuitenkin kariutuivat. Tämän jälkeen venäläiset joukot etenivät Länsi-Pohjassa rannikkoa pitkin kohti etelää, ja Uumaja joutui venäläisten miehittämäksi toukokuun lopulla. Kesäkuun puolella solmittiin aselepo, mutta taistelutoimet jatkuivat siitä huolimatta, vaikka strateginen asetelma ei enää niissä suuresti muuttunutkaan. Sodan päättänyt Haminan rauha solmittiin 17. syyskuuta 1809, ja siinä Ruotsi menetti kaikki itäiset maakuntansa, osan Länsi-Pohjaa ja Ahvenanmaan. Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi näin Kymijoen Ahvenkoskelta aina Tornionjoelle saakka. Ruotsin miestappioiden on arvioitu yltäneen jopa 60000 sotilaaseen, joista valtaosa menehtyi kuitenkin epäonnistuneen huollon seurauksiin eikä taistelutoimissa, joissa kaatui vähintään 7000 ruotsalaissotilasta. Venäläisten taistelutappiot olivat ainakin 10000 sotilasta, mutta muuten heidän tappioitaan on vaikeaa arvioida.
Sotatoimien ensin tauottua aselepoon ja sen jälkeen siirryttyä Suomesta Länsi-Pohjaan vuoden 1809 puolella venäläiset alkoivat järjestellä valloittamansa Suomen asioita sodan edelleen kestäessä. Tätä varten koolle kutsuttiin Porvooseen maaliskuussa 1809 maapäivät (Porvoon valtiopäivät) Ruotsin valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Säätyjen edustajat vannoivat maapäivillä uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa perustuslailliset oikeudet ja liitti ”Suomen kansakuntien joukkoon”. Kun eurooppalaiset suurvallat järjestelivät Napoleonin sotien jälkeen maanosan oloja uudestaan Wienin kongressissa 1815, Suomen asemaan osana Venäjän keisarikuntaa ei enää puututtu, vaan Suomi pysyi Venäjän vallan alaisena. Ruotsi menetti tässä vaiheessa myös loputkin saksalaisista alueistaan Pommerissa, mutta sai Ranskan liittolaisena olleelta Tanskalta Norjan.
Sotatapahtumat alkoivat Venäjän hyökkäyksellä ja ruotsalaisten joukkojen laajamittaisella vetäytymisellä hyökkääjien alta toisaalta Viaporin ja Svartholman merilinnoituksiin Suomenlahdelle ja toisaalta kauas Pohjanmaalle, jotta vähäisiä Suomessa olleita ruotsalaisjoukkoja ei olisi lyöty heti sodan alkuvaiheessa ennen kevään myötä saapuvia vahvistuksia Ruotsista. Toukokuun alussa piiritetty Viaporin linnoitus kuitenkin antautui venäläisille ilman taistelua, minkä takia Ruotsi menetti paitsi linnoituksen, myös rannikkolaivastonsa, eikä suunnitelmasta katkaista sen ja Ruotsista tuotavien lisäjoukkojen avulla venäläisten huoltotiet tullut mitään. Ruotsalaiset ryhtyivät tästä huolimatta vastahyökkäykseen kesällä 1808, jolloin molemmat sodan osapuolet kärsivät huollon hankaluuksista. Ruotsalaiset valloittivat joksikin aikaa takaisin laajoja alueita Pohjanmaasta ja Savosta, ja Lapuan taistelun jälkeen ruotsalaisilla oli hetken aikaa strateginen etu, mutta kesän kääntyessä syksyksi taistelumenestys alkoi suosia yhä vahvemmin venäläisiä, jotka pakottivat varsinkin Oravaisten taistelun voittonsa jälkeen ruotsalaiset pakenemaan pohjoiseen. Ruotsin viimeisen selkeän taisteluvoiton saavutti Sandels Koljonvirralla Savossa 27. lokakuuta, mutta tällä ei enää ollut strategista merkitystä, koska pääarmeija oli jo kärsinyt tappion. Huoltotilanteen heikentyessä entisestään ruotsalaiset solmivat aseleposopimuksen Olkijoella 19.11.1808, mihin sotatoimet Suomessa käytännössä päättyivät. Aselevon myötä ruotsalaiset vetäytyivät Kemijoen taakse ja jättivät Oulun ja Kemin venäläisille.
Sota jatkui maaliskuussa 1809, kun venäläiset hyökkäsivät kolmella rintamalla Ruotsiin, etelässä Ahvenanmaan kautta Grisslehamniin, Vaasasta Merenkurkun ylitse Uumajaan, jonka he hetkeksi valloittivat, ja Kemin seudulta Tornioon. Tukholmassa kuningas Kustaa IV Adolf pakotettiin vallankaappauksessa sivuun, ja Ruotsi ja Venäjä kävivät rauhanneuvotteluja, jotka kuitenkin kariutuivat. Tämän jälkeen venäläiset joukot etenivät Länsi-Pohjassa rannikkoa pitkin kohti etelää, ja Uumaja joutui venäläisten miehittämäksi toukokuun lopulla. Kesäkuun puolella solmittiin aselepo, mutta taistelutoimet jatkuivat siitä huolimatta, vaikka strateginen asetelma ei enää niissä suuresti muuttunutkaan. Sodan päättänyt Haminan rauha solmittiin 17. syyskuuta 1809, ja siinä Ruotsi menetti kaikki itäiset maakuntansa, osan Länsi-Pohjaa ja Ahvenanmaan. Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi näin Kymijoen Ahvenkoskelta aina Tornionjoelle saakka. Ruotsin miestappioiden on arvioitu yltäneen jopa 60000 sotilaaseen, joista valtaosa menehtyi kuitenkin epäonnistuneen huollon seurauksiin eikä taistelutoimissa, joissa kaatui vähintään 7000 ruotsalaissotilasta. Venäläisten taistelutappiot olivat ainakin 10000 sotilasta, mutta muuten heidän tappioitaan on vaikeaa arvioida.
Sotatoimien ensin tauottua aselepoon ja sen jälkeen siirryttyä Suomesta Länsi-Pohjaan vuoden 1809 puolella venäläiset alkoivat järjestellä valloittamansa Suomen asioita sodan edelleen kestäessä. Tätä varten koolle kutsuttiin Porvooseen maaliskuussa 1809 maapäivät (Porvoon valtiopäivät) Ruotsin valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Säätyjen edustajat vannoivat maapäivillä uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa perustuslailliset oikeudet ja liitti ”Suomen kansakuntien joukkoon”. Kun eurooppalaiset suurvallat järjestelivät Napoleonin sotien jälkeen maanosan oloja uudestaan Wienin kongressissa 1815, Suomen asemaan osana Venäjän keisarikuntaa ei enää puututtu, vaan Suomi pysyi Venäjän vallan alaisena. Ruotsi menetti tässä vaiheessa myös loputkin saksalaisista alueistaan Pommerissa, mutta sai Ranskan liittolaisena olleelta Tanskalta Norjan.
Erikieliset vastineet
| Finnish War 1808–1809 | englanti (English) | |
| guerre de Finlande 1808–1809 | ranska (français) | |
| finska kriget 1808–1809 | ruotsi (svenska) | |
| Финляндская война 1808–1809 | venäjä (русский) |
Lähikäsitteet
- Haminan rauha 1809 (alakäsite)
- mannermaasulkemus (vieruskäsite)
- Olkijoen aseleposopimus 1808 (alakäsite)
- Porvoon maapäivät 1809 (vieruskäsite)
- Tilsitin sopimus 1807 (vieruskäsite)
- Wienin kongressi 1815 (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
HistSanak1997, HårdstedtM2007, LappalainenJTEricsonWolkeLPylkkänenA2008
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Historia:Suomen sota 1808–1809. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:Suomen sota 1808–1809.)