Oikeustiede:lainsäädäntöaloite

    Tieteen termipankista

    lainsäädäntöaloite

    lainsäädäntöaloite
    Määritelmä lainvalmisteluprosessin käynnistävä toimi säädöshankkeen valmistelemiseksi
    Selite

    Termiä lainsäädäntöaloite käytetään useassa yhteydessä lainsäädännöstä puhuttaessa. Valtiosääntöoikeudessa lainsäädäntöaloitteella tarkoitetaan ehdotusta, jolla lain säätäminen saatetaan vireille eduskunnassa. Nykyisen perustuslain mukaan se on mahdollista hallituksen antamalla lakiesityksellä, kansanedustajan lakialoitteella tai vähintään 50 000 kansalaisen allekirjoittamalla kansalaisaloitteella. Lainsäädäntöaloitteesta on kysymys myös silloin, kun jokin ehdotus, asia, seikka tai tapahtuma toimii kimmokkeena ja käynnistää lainvalmisteluprosessin lakihankkeen valmistelemiseksi.

    Suomessa lakihanke voi tulla vireille usealla tavalla. Se voi käynnistyä asianomaisen ministeriön omasta aloitteesta, jolloin aloitteentekijänä voi olla ministeri, ministeriön virkamiesjohto tai lainvalmistelija. Aloitteen voi tehdä myös ministeriön ulkopuolinen taho.

    Lainvalmisteluun ryhtymistä tarkoittavia aloitteita sisältyy eduskunnan ja joskus tasavallan presidentinkin kannanottoihin. Hallitusohjelma, valtioneuvoston tekemät periaatepäätökset ja muut toimet ovat usein lainvalmistelun käynnistämisen takana. Myös eduskunnan oikeusasiamiehen, valtioneuvoston oikeuskanslerin sekä eduskunnan tarkastusvaliokunnan ja Valtiontalouden tarkastusviraston kannanotot samoin kuin muiden ministeriöiden ja viranomaisten aloitteet johtavat lainvalmisteluhankkeiden käynnistymiseen.

    Myös YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen laatimat sopimukset ja suositukset sekä niiden raportointimekanismit käynnistävät lakihankkeita. Samoin merkittävä osa lakihankkeista koskee Euroopan unionin säädösten kansallista täytäntöönpanoa.

    Aloitteet viriävät myös yhteiskunnallisessa keskustelussa ja kansalaisten keskuudessa, kun havaitaan tai koetaan epäkohtia. Tieto uudistusten tarpeellisuudesta tulee eri teitä asianomaisen ministeriön tietoon. Se voi tulla suoraan kansalaisilta (esimerkiksi lehtikirjoituksen, kirjeen tai sosiaalisen median välityksellä) tai yhteisöjen ja järjestöjen taikka poliittisten puolueiden kautta.

    Myös yllättävät tapahtumat, kuten onnettomuudet, tiedotusvälineiden esiin nostamat skandaalit (esim. korruptioväitteet) sekä kansallisten ja kansainvälisten tuomioistuinten tavanomaisesta poikkeavat ratkaisut voivat käynnistää lakihankkeita.

    Yleensä kaikkiin aloitteisiin suhtaudutaan ministeriöissä vakavasti, varsinkin jos aloite on lähtöisin ylimmiltä valtioelimiltä tai laillisuusvalvojilta. Kaikki muutkin aloitteet pyritään arvioimaan asiallisin perustein pyytämällä niistä lausuntoja ja laatimalla arviomuistioita.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Matti Niemivuo

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    NiemivuoM2002, s. 78-79, TalaJ2005, s. 95-96, EIF-V, s. 542-544

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:lainsäädäntöaloite. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:lainsäädäntöaloite.)