Estetiikka:barokki
barokki
barokki |
1100-luvulla vaikuttanut skolastikko Johannus Hispanus käytti ensi kertaa sanaa baroco aristotelisten syllogismien yhteydessä. 1500-luvulla barokki-sanaa alettiin yhä yleisemmin käyttää eriskummallisesta päätelmästä tai perustelusta, joka ei johtanut järkevään lopputulokseen.
Italialainen arkkitehti Francesco Borromini (1599-1667) käytti barokki-sanaa kuvatessaan renessanssia seurannutta arkkitehtuurin suuntausta, mutta vasta 1700-luvulla nimitys alettiin yleisemmin liittää eriskummalliseen tai liiallisuuksiin menevään tyyliin taiteessa. Italiassa alkunsa saanut barokki levisi varsinkin katolisiin Euroopan maihin. Kirjallisuudessa barokkityyli vallitsi 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella. Sille oli ominaista mahtipontisuus, paisutteleva liioittelu, groteskius, monikerroksinen metaforisuus ja koristeellisten yksityiskohtien runsaus. Tyypillisiä piirteitä olivat epäsäännöllinen metriikka ja laajasti polveileva syntaksi. Oksymoroneilla, paradokseilla ja adjektiivirykelmillä pyrittiin yllätyksellisyyteen. Aiheissa korostuvat kuolema, aistillisuus, pessimismi, maallisen ja tuonpuoleisen vastakkaisuus, individualismi ja metafysiikka.
Barokkikirjallisuus tunnetaan Espanjassa gongorismin, Italiassa marinismin ja Englannissa eufuismin nimellä, Ranskassa presiösinä tyylinä ja Saksassa Schwulstina. Myös vastauskonpuhdistuksen taiteeksi sanottu barokki oli ei-porvarillinen liike, joka sai suosiota erityisesti aristokratian ja papiston piirissä.
Barokin yleistymiseen kirjallisuustieteellisenä terminä vaikutti suuresti sveitsiläisen taidehistorioitsijan Heinrich Wöllflinin tutkimus Renaissance und Barock (1888). Barokkia on käytetty paitsi perioditerminä myös ajattomana käsitteenä; esim. Marcel Proustin romaanisarjaa À la recherche du temps perdu (1913-27, Kadonnutta aikaa etsimässä) on nimitetty barokkiromaaniksi.Erikieliset vastineet
barroco | espanja (español) | |
baroque | ranska (français) | |
barock | ruotsi (svenska) | |
Barock | saksa (Deutsch) | |
barokko | venäjä (русский) | |
barokk | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
- manierismi (alakäsite)
- presiöösi (alakäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Estetiikka:barokki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Estetiikka:barokki.)