Oikeustiede:asianosaiskelpoisuus
asianosaiskelpoisuus
| asianosaiskelpoisuus |
oikeussubjektin yleinen kelpoisuus olla laillisesti asianosaisena oikeudenkäynnissä
Asianosaiskelpoisuus on oikeussubjektin yleinen, abstrakti ominaisuus, jonka edellytykset eivät kytkeydy yksittäiseen oikeudenkäyntiin. Asianosaiskelpoinen oikeussubjekti voi ylipäänsä olla oikeudenkäynnissä laillisesti asianosainen, asianosaiskelvoton ei voi. Asianosaiskelpoisuus on ehdoton eli absoluuttinen prosessinedellytys, jonka puuttuminen kantaja- tai vastaajapuolelta johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen tuomioistuimen omasta aloitteesta (viran puolesta). Luonnollinen henkilö on asianosaiskelpoinen heti syntymästään lähtien kuolemaansa saakka fyysisistä ja psyykkisistä ominaisuuksistaan riippumatta. Myös oikeushenkilöillä (esimerkiksi yhdistyksillä, yhtiöillä ja säätiöillä) on asianosaiskelpoisuus, mutta eri oikeushenkilömuotoja koskevassa lainsäädännössä on erityissääntelyä siitä, missä oikeushenkilön perustamisvaiheessa asianosaiskelpoisuus täyttyy (esimerkiksi jo yhtiösopimuksen tekemisellä tai vasta merkitsemällä oikeushenkilö asianomaiseen rekisteriin). Asianosaiskelpoisia ovat myös eräät yhteenliittymät, joita voimassa olevan oikeuden mukaan ei pidetä oikeushenkilöinä. Näistä käytännössä tärkeimmät ovat jakamaton kuolinpesä ja konkurssipesä.
Kirjoittaja: Tuomas Hupli
Lähikäsitteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 4.2.2026: Oikeustiede:asianosaiskelpoisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:asianosaiskelpoisuus.)