dialektiikka


dialektiikka

Määritelmä
1. Platonilla keskustelutaito
2. Aristoteleellä ja skolastismissa nimitys logiikalle
3. Kantilla, saksalaisessa idealismissa ja Marxilla käsitys järjen prosessin etenemisen luonteesta

Selite Antiikin filosofit puhuivat dialektiikasta eli keskustelutaidosta monin eri tavoin. Platonin (427-347 eaa.) mukaan dialektiikan avulla voidaan nousta yksittäistapausten tarkastelusta tietoon ideoista ja ns. sokraattisessa dialogissa pyrittiin erilaisten jaotteluiden kautta määritelmään. Tässä mielessä dialektiikka voidaan ymmärtää pyrkimyksenä syvemmän ymmärryksen saavuttamiseen omasta itsestä ja maailmasta. Tämä uusi ymmärrys koskee nimenomaan totuuksia, joista ei vielä olla selvillä. Siten dialektiikka eroaa apologetiikasta ja eristiikasta. Apologetiikassa yritetään puolustaa jotakin, joka on jo määritelty totuudeksi ja eristiikka on menetelmä, jolla pyritään kiistojen voittamiseen. Dialektiikkaan kuuluu olennaisena osana toinen, vastapooli, jonka kautta argumentti kehittyy ja syvenee.
Aristotles (384-322 eaa.) kehitti Platonin menetelmää formaalimpaan suuntaan, jolloin se muuntui logiikaksi. Vielä keskiajalla termejä logiikka ja dialektiikka käytettiin samassa merkityksessä. Termi "logiikka" vakiintui logiikan nimitykseksi vasta uudella ajalla.
Kantin (1724-1804) teoksessa Puhtaan järjen kritiikki (1781) dialektiikka sai jälleen uuden merkityksen. Teoksen jaksossa "Transsendentaalinen dialektiikka" hän erotti dialektiikan analytiikasta, ja sen tehtävä on tutkia järjen työskentelyä tämän pyrkiessä yhä ylemmän tason kokonaisnäkemykseen. Prosessissa järki ajautuu kuitenkin usein ristiriitoihin (antinomiat) pyrkiessään ulottamaan käsitteensä havainnossa ilmenevän maailman tuolle puolen (erityisesti tieto sielusta, Jumalasta ja maailman rakenteesta). Siten dialektiikka on totuuden tavoittamisen suhteen pikemminkin este kuin apu. Kantin jälkeen dialektiikkaa tarkasteltiin saksalaisessa filosofiassa erilaisina prosesseina, joilla oli usein metafyysinen ja maailmanhistoriallinen merkitys. Saksalaisessa idealismissa dialektiikan käsitettä kehittelivät Johann Gottlob Fichte (1762-1814) ja Friedrich Wilhelm Joseph Schelling (1775-1854). Myös Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770-1831) käytti sitä teoksessaan Hengen fenomenologia (1804) - dialektiikka kuvasi järjen metafyysistä kehityskulkua maailmanhistoriassa (Hegelin dialektiikasta, ks. Logos-verkkoensyklopedia. Fichten mukaan dialektinen prosessi sisältää teesin, antiteesin ja synteesin. Tällöin antiteesi on vastakkainen ja jollain tavalla ristiriitainen teesin kanssa, ja synteesi sovittaa ne yhteen. Saksalaisen idealismin kriitikot käyttivät hyväkseen tällaisen ajattelumenetelmän alttiutta syytöksille käsittämättömistä ristiriidoista. Marxilaisuudessa dialektiikka muuntui dialektiseksi materialismiksi. Karl Marx (1818-1883) ja Friedrich Engels (1820-1895) pitivät historiaa edistyvänä, dialektisena prosessina, jota vastakohtien törmäykset ajavat eteenpäin. Prosessi ei kuitenkaan muodostu teorioiden, ideoiden tai hengen törmäyksistä vaan taloudellisen luokan taistelusta. Kun Hegelille dialektisen prosessin lopputuloksena on absoluuttinen tieto, Marxille ja Engelsille materialistisen dialektiikan tuloksena on täydellinen, luokaton yhteiskunnallinen ja aineellinen tila, jota he kutsuivat kommunismiksi.

Lisätiedot kr. dialektike tekne

Erikieliset vastineet

dialectics	englanti (English)
dialéctica	espanja (español)
dialettica	italia (italiano)
dialektik	ruotsi (svenska)
Dialektik	saksa (Deutsch)
dialektika	viro (eesti)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

BagginiJFoslP2013, KorkmanYrjönsuuri1998

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:dialektiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:dialektiikka.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →