Määritelmä
1900-luvun alun tieteen merkitystä korostanut filosofinen suuntaus, jonka mukaan filosofian tuli analysoida tieteen kieltä ja tieteellisen teorian rakennetta
Selite
1920- ja 1930-luvuilla Itävallassa toimi ns. Wienin piiri, jonka edustama filosofia oli loogista positivismia. Siinä yhdistyivät klassisen empirismin pyrkimys perustaa tieto kokemukseen ja uuden matemaattisen logiikan avaamat mahdollisuudet. Metafysiikan kritiikkiä toteutettiin vaatimalla, että teoriat on osoitettava todeksi niiden empiirisen sisällön perusteella (annettu havainto) ja että filosofian on keskityttävä tieteen kielen loogiseen analyysiin. Loogiset positivistit pyrkivät osoittamaan, että perinteiset filosofiset ongelmat syntyivät kielen väärinkäytöstä eikä todellisuuden perimmäistä luonnetta koskevilla metafyysisillä väitteillä ole tosiasiassa lainkaan merkityssisältöä. Ne eivät todellisuudessa sano mitään. Perinteisiä filosofisia ongelmia ei ollut tarkoitus ratkaista; ne oli tarkoitus hävittää. Filosofia ei tämän käsityksen mukaan esitä mitään tosiasiaväitteitä eikä teorioita, vaan on kieltä selventävää toimintaa. Looginen positivismi kannatti ns. käännettävyysteesiä, jonka mukaan tieteellisillä termeillä on oltava jokin vastaava aistihavainto. Tällä tavoin looginen positivismi vastusti perinteistä metafysiikkaa ja sen rationalistisia spekulointeja. Osa tätä pyrkimystä oli semanttinen teesi mielentapahtumia koskevista ilmaisuista. Teesin mukaan mentalistiset ilmaisut on voitava kääntää johonkin käyttäytymistä koskevaan kuvaukseen. Looginen positivismi kannatti siten behaviorismia. Etiikassa looginen positivismi myötävaikutti emotivismin kehittymiseen.
