Kirjallisuudentutkimus:psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus
psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus
| psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus |
Psykoanalyysi on itävaltalaisen Sigmund Freudin (1856-1939) perustama viettien ja tiedostamattoman merkitystä korostava psykologinen teoria sekä mentaalisten häiriöiden hoitomenetelmä, jossa korostetaan varhaislapsuuden kokemusten merkitystä ihmisen kehityksessä.
Psykoanalyyttisessä teoriassa keskeisellä käsitteellä libido (latinan "halu", "himo") tarkoitetaan jäsentymätöntä sukupuolista energiaa, jonka purkautumisen estyminen aiheuttaa komplekseja eli tunnepatoumia. Persoonallisuuden ajatellaan koostuvan kolmesta osa-alueesta. Tiedostamaton ja kontrolloimaton persoonallisuuden kerros id (latinan "se") edustaa viettejä ja mielihyväperiaatetta, tietoinen ego ("minä") edustaa todellisuusperiaatetta eli ulkoisia realiteetteja, ymmärrystä ja järkeä. Ego toimii välittäjänä viettien ja ulkomaailman kesken. Osin tietoinen, osin tiedostamaton superego ("yliminä") puolestaan edustaa yksilön omaatuntoa, joka vastaa moraalisesta käyttäytymisestä.
Psykoanalyyttisen teorian näkökulmasta taide on keskeinen alue, jolla tiedostamaton ilmenee (muita kanavia ovat unet ja virhesuoritukset, kuten kielelliset lipsahdukset). Freudin mukaan kaunokirjallisuus viestii unien tapaan epäsuorasti. Freudin mielestä taideteos on korviketta todelliselle viettityydytykselle; tyydyttämättömät toiveet ovat mielikuvituksen käyttövoimana ja taide on seksuaalisten halujen ylevöintiä eli sublimaatiota kulttuurisesti hyväksyttäviin muotoihin.
Freud ottaa usein esimerkkejä kirjallisuudesta; esim. teoksessaan Die Traumdeutung (1900, Unien tulkinta) hän käsittelee Oidipuksen ja Hamletin henkilöhahmoja. Freud on analysoinut myös Dostojevskin romaaneja Karamazovin veljekset ja Idiootti sekä eritellyt Shakespearen tragedioita Macbeth ja Kuningas Lear. Useat 1900-luvun kirjailijat ovat hyödyntäneet Freudin ideoita tuotannossaan, mm. Thomas Mann, James Joyce, Italo Svevo, D. H. Lawrence, Eugene O'Neill, Tennessee Williams, Edward Albee ja William Faulkner. Joitakin romantiikan ajan kirjailijoita voidaan pitää "esifreudilaisina", sillä he ovat käsitelleet tuotannossaan ihmisen psyykeen liittyviä jännitteitä sekä tiedostamattoman viettienergiaa. Esimerkkejä freudilaisista teemoista löytyy erityisesti kauhutarinoista, kuten Edgar Allan Poen "The Fall of the House of Usher" (1839, "Usherin talon häviö") ja R. L. Stevensonin Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1886, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde).
Erikieliset vastineet
| Freudian criticism | englanti (English) | |
| psychoanalytic criticism | englanti (English) | |
| critique psychanalytique | ranska (français) | |
| psykoanalytisk litteraturforskning | ruotsi (svenska) | |
| psychoanalytische Literaturwissenschaft | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 4.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus.)