Oikeustiede:aksessiosaanto
aksessiosaanto
aksessiosaanto |
Aksessiosaanto edellyttää, että toisiinsa liitettyjen tai yhdistettyjen esineiden irrottaminen tai erottaminen toisistaan ei ole mahdollista taikka se aiheuttaisi esineiden suhteetonta arvonlaskua tai suhteettoman suuria kustannuksia. Merkitystä on myös esimerkiksi osapuolten tarkoituksella ja mahdollisilla sopimusmääräyksillä.
Mikäli jotakin toisiinsa liitetyistä tai yhdistetyistä esineistä voidaan pitää pääesineenä, muodostunut kokonaisuus kuuluu pääesineen omistajalle. Muussa tapauksessa syntyy määräosainen yhteisomistussuhde esineiden entisten omistajien kesken. Pääesineenä pidetään usein arvokkainta esinettä, mutta ratkaisuun voivat vaikuttaa myös muut tekijät. Kiinteistö on aina pääesine suhteessa siihen liitettyihin irtaimiin esineisiin.
Aksessiosaannon edellytysten täyttyessä toisiinsa liitettyjen tai yhdistettyjen esineiden entisillä omistajilla ei ole edes keskinäisissä suhteissaan oikeutta vaatia esineiden irrottamista toisistaan. Tässä suhteessa aksessiosaannon oikeusvaikutukset eroavat pelkästään ainesosa- tai tarpeistosuhteen synnyttävän liittämisen tai yhdistämisen oikeusvaikutuksista.Kirjoittaja: Jarmo Tuomisto
Lähikäsitteet
- ainesosa- ja tarpeistosuhde
- liittäminen (esineoikeus)
- omistusoikeus
- yhdistäminen (esineoikeus)
- yhteisomistus
Käytetyt lähteet
Saarnilehto&al2012, TeporaJ2008, TuomistoJ1988
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:aksessiosaanto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:aksessiosaanto.)