synonyymi - lähikäsite
Onko ongelma siis se, että meillä tästä aikamuodosta käytetään nimitystä, joka muualla viittaa toiseen käsitteeseen? Voimme määritellä käsitteen vaikkapa suomen kieliopin mukaan, mutta vastineiden käännösvastaavuus-kohdassa voi antaa tarkennuksia. Nyt esim. engl. vastineena on preterite, sen käännösvastaavuus-kohdassa voi mainita, että on "osittainen vastaavuus". Kuuluisiko tähän myös "past tense"? Myös suomenkielisen nimityksen käyttöhuomautus-kohdassa voi antaa lisätietoa.
Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä kaksi preteriti-käsitesivua, joista toisen perään pistetään tarkennus: preteriti (fennistiikka). Näin voitaisiin toinen määritellä vapaasti suomen kieliopin mukaan ja toinen sitten yleislingvistisesti; toisessa olisi osittaisia vastineita, toisessa täysiä. Ja lähikäsite-kentässä voi viitata toiseen!
Kiitos, Kaarina! Kokeilenpa tämäntapaisia ratkaisuja. Eri kielten termierojen kuvausta kannattaa testailla näiden helppojen tapausten avulla. Aluksi se on hidasta mutta mielenkiintoista. Fennistiikan imperfektin juuret näkyvät varmaan muunkielisissä vastineissakin (saksa?) - olisi hyvä saada termityöhön mahdollisimman aikaisin mukaan muiden kielten ekperttejä.
Fennistiikan "imperfektin" juuret näkyvät tosiaan myös vanhemmissa, germaanisten kielten tempusnimityksissä. Sieltä ne ovat todennäköisesti suomeenkin tulleet. Strahlmannin "saksalaismallinen" kielioppi oli ensimmäinen, jossa tempusten nimisysteemi oli samanlainen kuin nykyisin. Strahlmannilla oli jännä idea aikamuotojen keskinäisestä työnjaosta: "imperfekti" viittasi hänen mukaansa lähimenneisyydessä tapahtuneeseen, "perfekti" täysin menneeseen tapahtumaan ja "pluskvamperfekti" asiaan, joka olisi tapahtunut kauan sitten. Nythän tiedetään, ettei se näin ole, ei suomessa, ei ruotsissa eikä saksassakaan. Johonkin maailmanaikaan tuohon kuitenkin uskottiin. Useammatkin Suomen Wanhoista Kieliopeista nimittäin toistavat käsitystä siitä, että tempuksilla olisi jonkinlainen todellinen, kronologinen ero aikajatkumolla. Tuskin suomalaiset Wanhojen kielioppien tekijät tuota kuitenkaan ovat itse keksineet. Idea on mitä todennäköisimmin rantautunut meille juuri germaanisten kielten kuvauksesta...mutta eihän se sovi oikein sinnekään.