Tähtitiede:Aurinko
Aurinko
Aurinko |
Aurinko on aurinkokuntamme keskuskappale, jota planeetat kiertävät.
Auringon säde on 696 000 km eli yli satakertainen maapallon säteeseen verrattuna. Aurinkokunnan massasta yli 99.8 % on keskittynyt Aurinkoon. Auringon massasta noin 70 % on vetyä, 27 % heliumia ja 3 % raskaampia alkuaineita. Pinnan lämpötila on noin 5800 K.
Aurinko ja aurinkokunta tiivistyivät tähtienvälisestä aineesta noin 5 miljardia vuotta sitten. Aurinko on nyt rauhallisessa kehitysvaiheessa, ja se pysyy suunnilleen samanlaisena vielä toiset 5 miljardia vuotta.
Säteilemänsä energian Aurinko saa keskustansa 15 miljoonan asteen lämpötilassa tapahtuvista fuusioreaktioista, joissa vety muuttuu heliumiksi. Keskiosissa syntyvä energia kulkeutuu vähitellen säteilynä ja ulompana ainevirtausten mukana Aringon pinnalle, josta se säteilee avaruuteen. Säteilyn lisäksi Auringosta lähtee jatkuva varattujen hiukkasten virta, aurinkotuuli.
Auringon magneettikenttä muuttuu 11 vuoden jaksoissa. Tosin 11 vuoden kulutta kentän pohjois- ja etelänavat ovat vaihtaneet paikkoja, joten koko jakson pituus on oikeastaan 22 vuotta. Samaan tahtiin magneettikentän kanssa vaihtelee myös Auringon muuta pintaa tummempina läiskinä näkyvien auringonpilkkujen määrä. Kun pilkkuja on runsaasti, myös muu Auringon aktiivisuus on tavallista voimakkaampaa.
Auringonpilkkujen liikettä seuraamalla voi todeta Auringon pyörivän. Ekvaattorilla pyörähdysaika on 25 vuorokautta, mutta kasvaa napoja kohti.
Aurinko on pääsarjan tähti, jonka tärkeimmät ominaisuudet ovat:
massa | 1.989 × 1030 kg |
säde | 6.960 × 108 m |
keskitiheys | 1409 kg/m3 |
tiheys keskustassa | 1.6 × 105 kg/m3 |
luminositeetti | 3.9 × 1026 W |
efektiivinen lämpötila | 5785 K |
lämpötila keskustassa | 1.5 × 107 K |
absoluuttinen bolometrinen magnitudi | 4.72 |
absoluuttinen visuaalinen magnitudi | 4.79 |
spektriluokka | G2 V |
väri-indeksit | B - V = 0.62, U - B = 0.10 |
pintaosien kemiallinen koostumus | X = 0.71, Y = 0.27, Z = 0.02 |
pyörähdysaika ekvaattorilla | 25 d |
pyörähdysaika leveydellä 60° | 29 d |
Erikieliset vastineet
Sun | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Tähtitiede:Aurinko. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:Aurinko.)