Tähtitiede:planeetta
planeetta
planeetta |
- Kappale kiertää Aurinko (tai tähteä). Jos se kiertää planeettaa, kyseessä on kuu kappaleen koosta riippumatta.
- Kappale on niin massiivinen, että se on hydrostaattisessa tasapainossa ja painovoima on muokannut sen pinnan likimain pallomaiseksi.
- Kappale on häiriöillään tyhjentänyt ratansa ympäristön muista kappaleista. Tämäkin edellyttää, että kappaleen on oltava huomattavan massiivinen.
Omaan aurinkokuntaamme kuuluu kahdeksan planeettaa, jotka Auringosta ulospäin lukien ovat
Planeetat erottaa tähdistä niiden liikkeen perusteella: tähtien keskinäiset asemat eivät muutu, mutta planeetat liikkuvat tähtien suhteen. Nimi planeetta tuleekin vaeltajaa tarkoittavasta kreikan sanasta.Ajoittain Venus ja Jupiter loistavat kirkkaampina kuin mikään tähti. Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus näkyvät paljain silmin, ja ne tunnettiin jo antiikin aikoina. Uranuksen löysi William Herschel sattumalta vuonna 1781. Uranuksen liikkeissä havaittujen häiriöiden perusteella Adams ja LeVerrier laskivat radan vielä kaukaisemmalle planeetalle. Galle löysi 1846 läheltä LeVerrier'n laskemaa paikkaa planeetan, jolle annettiin nimi Neptunus.
Merkurius ja Venus ovat Maasta katsottuina sisäplaneettoja. Ne kiertävät Aurinkoa Maan radan sisäpuolella, ja näkyvät aina samalla puolella taivasta kuin Aurinko. Planeetat Marsista Neptunukseen ovat ulkoplaneettoja. Ne liikkuvat Maan radan ulkopuolella ja voivat näkyä missä tahansa ekliptikan lähistöllä.
Merkurius, Venus, Maa ja Mars koostuvat kiinteästä aineesta. Niitä kutsutaan maankaltaisiksi planeetoiksi. Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus puolestaan ovat jättiläisplaneettoja, edellisiä paljon suurempia kappaleita, jotka koostuvat pääasiassa vedystä ja heliumista.
Koska sekä planeetat että havaintopaikkamme kiertävät Auringon ympäri, planeettojen näennäinen liike on melko mutkikasta. Planeettojen paikkojen laskemiseen ei ole mitään yksinkertaista kaavaa. Aina 1800-luvulle planeettojen liikkeiden laskeminen olikin yksi tähtitieteen keskeisiä ongelmia.
Erikieliset vastineet
planet | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Tähtitiede:planeetta. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:planeetta.)