spektriluokka


spektriluokka

Selite Tähdet jaetaan niiden spektreissä esiintyvien piirteiden perusteella spektriluokkiin. Kun ensimmäiset luokittelut tehtiin 1800-luvun lopulla, tähtien fysikaalisista ominaisuuksista tiedettiin vielä varsin vähän; luokittelu liittyi pelkästään spektrien ulkonäköön. Vähitellen luokat osattiin järjestää lämpötilan mukaiseen järjestykseen, ja tuloksena oli nykyinen, hieman omituiselta tuntuva tapa nimetä luokat.

Ensimmäinen laaja spektriluokittelu on Henry Draper Catalogue (1918-1924), joka tunnetaan myös Harvardin luokitteluna. Tähtien HD-numerot viittaavat juuri tähän luetteloon.

Tavallisimmat luokat alenevan lämpötilan mukaisessa järjestyksessä ovat:

O - B - A - F - G - K - M

Näiden lisäksi käytetään luokkia C ja S, joissa lämpötila on sama kuin luokassa M, mutta kemiallinen koostumus erilainen. Spektriluokka voidaan jakaa vielä osiin, esim. F0, F1, ... F9. Lämpötila laskee siirryttäessä nollasta yhdeksikköön.

Eri spektriluokkien tähtien spektreissä havaittavat tärkeimmät piirteet ovat:

Luokka O: Sinisiä tähtiä, pintalämpötila 20000-35000 kelviniä. Neutraalin heliumin (He I) viivat näkyvissä, vedyn (H I) viivat heikkoja, useaan kertaan ionisoituneiden aineiden viivoja (He II, C III, N III, O III).

Luokka B: Sinertävänvalkeita, pintalämpötila noin 15000 K. HeII:n viivat kadonneet, HeI voimakkaimmillaan B2:ssa, josta alkaen se heikkenee ja on kadonnut B9:ssä. Kalsiumin (Ca II) K-viiva (393.3 nm) ilmestyy B3:ssa. Vedyn viivat vahvistuvat.

Luokka A: Valkeita, pintalämpötila noin 9000 K. Vedyn (H I) viivat voimakkaimmillaan A0:ssa, jossa ne ovat kaikkia muita viivoja voimakkaampia. Kalsiumin H- ja K-viivat (396.8 ja 393.3 nm) vahvistuvat. Heliumin viivat kadonneet. Neutraalien metallien viivat alkavat tulla näkyviin,

Luokka F: Kellanvalkeita, pintalämpötila noin 7000 K. Vedyn viivat heikkenevät, kalsiumin viivat vahvistuvat. Metallien viivat (Fe I, Fe II, Cr II, Ti II) selviä ja vahvistuvat lämpötilan laskiessa.

Luokka G: Auringon kaltaisia keltaisia tähtiä, pintalämpötila noin 5500K. Kalsiumin H ja K hyvin vahvoja, voimakkaimmillaan G0:ssa. Vedyn viivat heikkenevät.

Luokka K: Oransseja tähtiä, pintalämpötila noin 4000K. Vedyn viivat hyvin heikkoja. Metallien viivat hallitsevia. Kalsiumin H ja K vahvoja, neutraalin kalsiumin 422.7 nm:n viiva selvä. Titaanioksidin (TiO) vyöt alkavat näkyä K5:ssä.

Luokka M: Punaisia tähtiä, pintalämpötila noin 3000K. TiO-vyöt vahvistuvat, kalsiumin 422.7 voimakas. Paljon neutraalien metallien viivoja.

Luokka C: (Hiilitähdet) Punaisia tähtiä, pintalämpötila noin 3000K. Voimakkaita molekyylien vöitä (C2, CN, CH). TiO-väitö ei näy.

Luokka S: Punaisia tähtiä, pintalämpötila noin 3000K. Selviä ZrO-vöitä.

Harvardin luokittelu liittyy pelkästään tähden lämpötilaan. Saman spektriluokan tähti voi olla pieni kääpiötähti tai suunnattomasti suurempi jättiläinen.

Yerkesin luokittelussa eli MKK-luokittelussa otetaan lämpötilan lisäksi huomioon tähden todellinen kirkkaus, ja spektriluokan lisäksi ilmoitetaan kirkkautta kuvaava luminositeettiluokka.

Erikieliset vastineet

spectral class

englanti (English)

Käytetyt lähteet

Zubenelgenubi

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Tähtitiede:spektriluokka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:spektriluokka.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →