yksilöimismenetelmä


yksilöimismenetelmä
yksilöintimenetelmä
yksilöimismetodi
yksilöintimetodi
yksilöimisperiaate
yksilöintiperiaate
individualisoiva metodi
individualisoimismetodi
objektiivinen intressivertailu

Määritelmä kansainvälisessä velvoiteoikeudessa (työoikeus mukaan lukien) erityisesti Pohjoismaissa sovellettu lainvalintamenetelmä, jonka mukaan kukin yksittäistapaus on ratkaistava sen oikeusjärjestyksen säännösten mukaan, joka parhaiten vastaa tapauksen luonnetta kaikki tapauksessa esiintyvät liittymäkohdat huomioon ottaen

Selite

Yksilöimismenetelmässä etsitään kullekin velvoiteoikeudelliselle yksittäistapaukselle luontevin ja tarkoituksenmukaisin oikeusjärjestys. Menetelmän mukaan oikeusjärjestys voidaan valita laajan harkintavallan antaviin yleisiin periaatteisiin nojautuen. Punninnassa otetaan huomioon yksittäistapauksen liittymät eri valtioihin ja tarkoituksenmukaisin liittymä pyritään määrittämään kunkin ratkaistavana olevan oikeussuhteen osalta erikseen. Yksilöimisperiaatteen taustalla on käsitys siitä, ettei lukuisia ja monen tyyppisiä (velvoite)oikeudellisia suhteita voida hallita vain yhden teoreettisen perusnäkemyksen avulla. Näkemyksen mukaan, koska velvoitestatuuttia ei voida määritellä yhden yhtenäisen periaatteen mukaan, tulee kukin yksittäistapaus ratkaista erikseen sen oikeusjärjestyksen sääntöjen mukaan, joka parhaiten vastaa tapauksen luonnetta. Yksilöimismenetelmän johdosta asiaan sovelletaan sitä lakia, joka asiakysymyksen suhteen on tarkoituksenmukaisin tapauksen erityispiirteet huomioon ottaen.

Yksilöimisperiaatteen läpimurto Suomessa tapahtui ennen muuta oikeuskäytännössä 1930-luvulla. Yksilöimismenetelmän voidaan katsoa kohonneen vallitsevaan asemaan Suomessa 1940-luvun lopulla ja vuoteen 1960 mennessä yksilöimisperiaate voitiin todeta Suomessa jo vakiintuneeksi periaatteeksi. Yksilöimismenetelmä menetti asemansa velvoitestatuutin pääsääntönä lähimmän liittymän periaatteelle 1980-luvulla, kun laki kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavan laista (466/88)^[1] säädettiin. Laissa läheisimmän liittymän periaatetta havainnollisti luonteenomaisen suorituksen periaate. Kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain valmisteluun vaikutti merkittävästi vuonna 1980 valmistunut Euroopan yhteisöjen yleissopimus sopimussuhteisiin sovellettavasta laista^[2], jossa oli myös omaksuttu lähimmän liittymän periaate. Lakia valmistellessa pidettiin tavoitteena, että sopimuksiin sovellettava laki määräytyisi Suomessa kansainvälisesti mahdollisimman laajalti hyväksyttyjen sääntöjen mukaan.

Yksilöimisperiaatteen on katsottu pohjaavan kansainvälisessä yksityisoikeudessa sovellettuun hypoteettisen sopimustahdon konstruoimiseen eli tahdonautonomian fiktioon statuutin määräämiseksi. Periaatteen kielteisenä ominaisuutena on nähty sen soveltamisen tietty epävarmuus ja ennakoimattomuus. Yksilöimismenetelmän väljäsisältöisyyden ja joustavuuden kielteisiä vaikutuksia lainvalinnan ennakoitavuudelle pyrittiin vähentämään luomalla velvoitetyypeittäin olettamuksia siitä, mikä liittymä missäkin velvoitteessa lähtökohtaisesti olisi katsottava painavimmaksi. Olettamuksien avulla paikannettua lakia ei kuitenkaan sovellettu asiaan, jos asia kaikki olosuhteet huomioon ottaen liittyi lähemmin johonkin toiseen valtioon. Yksilöimismenetelmää käytettäessä päädyttiinkin siis viime kädessä soveltamaan sen valtion lakia, johon kulloinkin tarkasteltavana oleva yksittäinen velvoite läheisimmin liittyy. Yksilöimismetodia onkin oikeuskirjallisuudessa kuvailtu myös läheisimmän liittymän säännöksi^[3]. Kuitenkin, kuten edellä kuvatusta kehityskulusta voidaan huomata, lähimmän liittymän periaate ja yksilöimisperiaate voidaan katsoa toisistaan erillisiksi periaatteiksi.

Lisätiedot
Kirjoittaja: Iina Tornberg

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

AlanenA1948, AlanenA1965, s. 230-234, EskoT1985, JokelaH1960, KlamiH1986

Alaviitteet

↑ Laki kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista on kumottu säädöksellä 400/1999.
↑ Yleissopimus 80/934/ETY sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980. Yleissopimus on tunnettu nimillä Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus ja Rooman sopimus. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) on korvannut Rooman yleissopimuksen ja muuttanut sen yhteisön säädökseksi sitä samalla uudistaen.
↑ Ks. esim. Klami, H. – Kuisma, E.: Suomen kansainvälinen yksityisoikeus, 3. uudistettu painos, s. 90.

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Oikeustiede:yksilöimismenetelmä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yksilöimismenetelmä.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →

[1] Laki kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista on kumottu säädöksellä 400/1999.

[2] Yleissopimus 80/934/ETY sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980. Yleissopimus on tunnettu nimillä Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus ja Rooman sopimus. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) on korvannut Rooman yleissopimuksen ja muuttanut sen yhteisön säädökseksi sitä samalla uudistaen.

[3] Ks. esim. Klami, H. – Kuisma, E.: Suomen kansainvälinen yksityisoikeus, 3. uudistettu painos, s. 90.

[1]

[2]

[3]