Oikeustiede:vertaileva oikeustiede(laajempi kuvaus)

Palaa takaisin käsitesivulle

Kehitys tieteenalana. Vertailevan oikeustieteen synty tieteenä sijoittuu 1800-luvulle, jolloin myös vertaileva menetelmä tuli laajasti käyttöön lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa. Niinpä 1800-luvun puolivälissä perustettiin ensimmäiset oikeusvertailevat aikakauskirjat, vertailevan oikeustieteen seurat ja vertailevan oikeustieteen oppituolit.

Varsinainen vertaileva oikeustiede painottui 1800-luvulla historiaan, ja yleisen historian tavoin keskeisenä pyrkimyksenä oli selvittää oikeushistorian suuria kehityslakeja. Käytännöllinen oikeusvertailu puolestaan oli tärkeässä asemassa esimerkiksi vuosisadan suurten kodifikaatioiden valmistelussa. Maailmansotien välisenä aikana käytännön oikeusvertailu palveli aiempaa selvemmin oikeuden yhtenäistämisen tavoitetta. Toisen maailmansodan jälkeen oikeusvertailun käyttö on entisestään vakiintunut erityisesti lainvalmistelussa. Voimakkaimmin tähän on vaikuttanut Euroopan yhdentyminen, joka on luonut oikeusvertailevan käyttötiedon tarvetta ennen tuntemattomissa mittasuhteissa.

1900-luvulla vertaileva oikeustiede on tieteenalana saanut Suomessakin vakiintuneen aseman: se esiintyy alakokonaisuutena oikeustieteellisten tiedekuntien tutkintovaatimuksissa ja myös oppituolien määrityksissä. Toisaalta käytännöllinen oikeusvertailu on meillä ollut varsin laajaa, ja sitä harjoitetaan sekä lainvalmistelutyön yhteydessä että muutoin. Varsinaisen vertailevan oikeustieteen piiriin kuuluvaa tutkimusta tehtiin Suomessa aiemmin varsin vähän. Nyttemmin tilanne on korjaantunut. Viimeaikaisena kehityspiirteenä saatetaan mainita yhteys oikeuskulttuurin tutkimukseen (mm. Lapin yliopistossa).

Tehtävänkuva. Vertailevan oikeustieteen tehtävät voidaan jakaa karkeasti kahtia: teoreettisluonteisiin ja käytännöllisluonteisiin tehtäviin. Jälkimmäisessä tapauksessa on luontevaa puhua myös oikeusvertailun tehtävistä.

Teoreettisluonteisia tehtäviä ovat juristin yleissivistyksen kartuttaminen, kansainvälisen yhteisymmärryksen edistäminen, ulkomaisten lakimiesten ajattelutapojen, vieraan oikeuden ja oman oikeuden syvempi ymmärtäminen sekä muiden oikeuden yleistieteiden palveleminen menetelmänä. Käytännöllisluonteisiksi tehtäviksi on puolestaan vakiintuneesti luettu oikeuspolitiikan ja oikeuden yhtenäistämisen edistäminen sekä toimiminen kansainvälisen julkis- ja yksityisoikeuden aputieteenä. Tällaisia tehtäviä voidaan esittää muitakin: kansainvälistyvässä maailmassa on aiempaa suurempaa merkitystä saamassa oikeuslingvistiikka, mm. sen alaan kuuluva juridisten käännössanakirjojen laatiminen.

Perustehtävät ja käyttö aputieteenä. Eräät tehtävät ovat vertailevalle oikeustieteelle luonteenomaisia nimenomaan itsenäisenä tieteenalana. Tämä koskee erityisesti oikeusjärjestysten jaottelua oikeusryhmiin ja niissä esiintyviin alaryhmiin. Toisaalta vertaileva oikeustiede toimii usein muiden oikeustieteen lohkojen aputieteenä, jolloin voidaan myös puhua näiden alojen piirissä käytetystä vertailevasta menetelmästä.

Aputieteen asema vertailevalla oikeustieteellä on ensinnäkin suhteessa muihin oikeuden yleistieteisiin: oikeusteoriaan, oikeushistoriaan, oikeussosiologiaan, oikeuslingvistiikkaan ja oikeuskulttuurien tutkimukseen sekä - harvinaisempana esimerkkinä - oikeusetnologiaan. Vertaileva oikeustiede auttaa osaltaan antamaan vastauksia esimerkiksi kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi juristin päättelymenetelmien universaalisuutta, oikeuden historiallisen kehityksen yhdensuuntaisuutta tai oikeuden toimintaan ja asemaan vaikuttavia tekijöitä. Vertailevan oikeustieteen ja edellä mainittujen lähitieteiden välinen raja on tällöin liukuva.

Toisaalta oikeusvertailu on laajasti käytössä positiivisen oikeuden eri aloilla ja käytännön lainvalmistelussa. Kysymys voi olla esimerkiksi säädösten, nimenomaan yhtenäislakien, asianmukaisen tulkinnan selvittämisestä vertailun keinoin tai vertailevista selvityksistä parhaiden lainsäädännöllisten ratkaisumallien selvittämiseksi. Tässäkin tapauksessa kysymys on oikeusvertailevan menetelmän käyttämisestä.

Menetelmät. Kuten edellä lausuttu osoittaa, vertailevaa oikeustiedettä käytetään monenlaisiin tarkoituksiin. Tästä syystä on selvää, että vertailevassa tutkimuksessa ei kaikissa tapauksissa voida menetellä metodisesti samalla tavoin. Onkin todettu, että ei ole asianmukaista puhua yksikössä vertailevan oikeustieteen metodista vaan monikossa metodeista.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila