Oikeustiede:verovapaa yhteisö

    Tieteen termipankista

    verovapaa yhteisö

    verovapaa yhteisö
    Määritelmä rajattua yhteiskunnallista tehtävää julkisin varoin hoitava taikka toimintansa tai oikeudellisen luonteensa perusteella määritelty yhteisö, jonka tulo on verolain perusteella verovapaata
    Selite

    Tiettyjen yhteisöjen verottaminen tuloverotuksessa ei ole mielekästä, koska niiden toiminta perustuu julkisiin varoihin. Tällaiset yhteisöt on verolainsäädännössä (TVL 20 §) säädetty kokonaan tuloverotuksessa verovapaiksi yhteisöiksi. Verovapaus perustuu siten veropoliittiseen päätökseen, jonka perusteena on yhteisön yhteiskunnallinen tehtävä. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi Suomen Pankki, Yleisradio Oy, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja Finnvera Oy sekä kansaneläkelaitos, kunnallinen eläkelaitos ja valtakunnallinen työttömyyskassa.

    Yhteisön täydellinen verovapaus voi perustua myös siihen, että niiden saamat tulot on mielekästä verottaa vasta siinä vaiheessa, kun ne maksetaan tulon lopulliselle saajalle. Tällaisia yhteisöjä ovat sijoitusrahastot, henkilörahastot, valmennus- ja urheilijarahastot.

    Yhteisö voi olla myös osittain verovapaa. Ne maksavat tuloveroa kunnalle. Näiden yhteisöjen osittainen verovapaus perustuu joko niiden oikeudelliseen luonteeseen tai niiden toiminnan luonteeseen. Tällaisia yhteisöjä ovat muun muassa valtio ja sen laitokset, Raha-automaattiyhdistys, Oy Veikkaus Ab, kunta, kuntayhtymä, maakunta sekä näiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö tai -kassa, evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta sekä muu uskonnollinen yhdyskunta. Nämä yhteisöt ovat yleensä verovelvollisia vain muuhun kuin yleisiin tarkoituksiin käytettyjen kiinteistöjen tuottamasta tulosta sekä elinkeinotoiminnan tulosta. Tästä on säädetty valtion ja kuntien osalta rajoituksia.

    Valtion tai kuntien omistamat osakeyhtiöt eivät ole kokonaan tai osittain vapautettuja tuloverosta, vaan ne ovat normaalisti verovelvollisia harjoittamansa toiminnan tulosta.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Markku Järvenoja

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Andersson&al2016, Erä-EskoE2009

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 18.4.2024: Oikeustiede:verovapaa yhteisö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:verovapaa yhteisö.)