Oikeustiede:suoritus
suoritus
suoritus |
Velvoitteita ja vastaavasti niiden täyttämisiä on hyvin monenlaisia. Velallisen suoritus voi olla positiivinen eli toimintaa tai tekemistä taikka negatiivinen, jolloin kyse on tekemättä jättämisestä. Suoritukset voidaan jakaa kerta- ja kestosuorituksiin. Myös jaollinen suoritus on mahdollinen. Oikeustoimiin perustuvissa suorituksissa voidaan toisistaan erottaa päävelvoitteet ja niiden täyttämistä edistävät apuvelvoitteet. Suorituksen määrittelyn perusteella velvoitteet voidaan jakaa laji- ja erityisvelvoitteisiin.
Suoritus tulee tehdä, jotta velvoite päättyisi, oikea-aikaisesti, oikeassa paikassa ja oikealle velkojalle sovitunlaisena ja täysimääräisesti. Vain poikkeuksellisesti voidaan tyytyä sijaissuoritukseen. Jotta velallinen voisi toimia esitetyn mukaisesti, velvoite tulee sitä perustettaessa yksilöidä sellaisella tarkkuudella, että tiedetään puolin ja toisin, millainen on velallisen oikea suoritus.
Positiivinen suoritus edellyttää velalliselta toimintaa tai tekemistä, negatiivinen suoritus tekemättä jättämistä eli pidättymistä oikeuden tai toimintavapauden käyttämisestä. Velallinen on velvollinen tosiasiallisesti tekemään sen, mihin on sidottu eikä vain vastaamaan velkojalle tälle syntyneistä vahingoista. Suoritusvelvollisuus käsittää luontoistäytännön. Pidättäytymisvelvoitteetkin on täytettävä, jos velallinen haluaa välttää korvausvastuun.Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
EIF-I, HakulinenY1965, Saarnilehto&al2012
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:suoritus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:suoritus.)