Oikeustiede:sopimuksen raukeaminen

    Tieteen termipankista

    sopimuksen raukeaminen

    sopimuksen raukeaminen
    Määritelmä Sopimuksen raukeamisella tarkoitetaan sopimussidonnaisuuden päättymistä ennen sopimuksen voimassaolon normaalia lakkaamista eli sopimuksen osapuolista riippumatonta purkautumista. Sopimus ei pääty silloin suoritukseen tai osapuolen päättämistoimeen. Syynä raukeamiseen voi olla suorituksen mahdottomuus (suorituseste) tai sopijapuolten passiivisuus.
    Selite

    Sopimuksen rauetessa sen sitovuus lakkaa itsestään. Sopimuksen lakkaaminen tarkoittaa usein juuri sopimuksen raukeamista. Esimerkiksi asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 67 §:ssä säädetään asiallisesti sopimuksen raukeamisesta, vaikka puhutaan sopimuksen lakkaamisesta. Jos jompikumpi sopijapuoli on aiheuttanut toimillaan sopimussuhteen päättymisen, lakkaamisen aiheuttaja voi joutua korvausvastuuseen sopimuksen päättymisestä vastapuolelle aiheutuneesta vahingosta asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 67 §:stä ilmenevällä tavalla yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti.

    Sopimus voi raueta, jos sovittu suoritus on tullut esimerkiksi lainsäädännön muutoksen vuoksi mahdottomaksi. Silloin puhutaan suoritusesteestä, joka aiheuttaa raukeamisen. Jos taas molemmat osapuolet ovat passiivisia eivätkä ryhdy toimiin sopimuksen täyttämiseksi, kyse on passiivisuusperusteinen sopimuksen raukeaminen.

    Passiivisuuteen perustuvan sopimuksen raukeamisen merkitys on vähentynyt oleellisesti velan vanhentumisajan lyhennyttyä kymmenestä kolmeen vuoteen ainakin silloin, kun raukeaminen on johtunut siitä, ettei kumpikaan puoli ole ryhtynyt täyttämään sopimustaan. Passiivisuus perusteisen raukeamisen osalta on esitetty myös ajatus, ettei raukeaminen tule enää kysymykseen, vaan velvoitteen voimassaolo ratkeaa vanhentumissääntöjen mukaan.

    Raukeaminen –termiä käytetään muutoinkin kuin sopimusten kohdalla. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (37/1993) ja yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) mukaisiin menettelyn raukeamiseen sovelletaan kuitenkin kummankin lain omia sääntöjä eikä niistä saa johtoa sopimuksen raukeamista koskeviin kysymyksiin.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    HemmoM2003, NorrosO2012, SaarnilehtoA2005, Saarnilehto&al2012

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 11.10.2024: Oikeustiede:sopimuksen raukeaminen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:sopimuksen raukeaminen.)