Oikeustiede:rangaistusmääräysmenettely/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeuskehitys. Rangaistusmääräysmenettelystä säädettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1930. Suomessa vuonna 2016 voimassa olevat rikosprosessuaaliset summaariset menettelymuodot ovat vuonna 1993 säädetyssä laissa rangaistusmääräysmenettelystä 692/1993 ja vuonna 1983 säädetyssä laissa rikesakkomenettelystä 66/1983. Nämä lait kumoutuvat myöhemmin voimaantulevalla lailla sakon ja rikesakon määräämisestä 754/2010. Uuden lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.

Uuden lain mukaiset rangaistusmääräys- ja rikesakkomenettelyt säilyvät pääpiirteissään ennallaan. Prosessin käynnistää edelleen pääsäännön mukaan poliisimies, tullimies, rajavalvoja tai erävalvoja. Rikoksesta epäillyn ja asianomistajan suostumus asian käsittelylle summaarisessa menettelyssä on tarpeen. Jos suostumusta ei annetta, on asian käsittelyä lähtökohtaisesti jatkettava tavallisessa rikosprosessijärjestyksessä. Poliisin toimivaltaa laajennetaan niin, että poliisi voi määrätä rikesakon lisäksi myös enintään 20 päiväsakon rangaistuksen liikenteeseen liittyvistä rikkomuksista ja näpistyksistä. Tätä kutsutaan sakkomääräykseksi. Muut asiat ratkaisee jatkossakin syyttäjä. Nykyistä muutoksenhakukieltoa käräjäoikeuden rikesakkoasiassa antamaan ratkaisuun ei uuteen lakiin sisälly.

Oikeussuojasta rangaistusmääräysmenettelyssä. Rangaistusvaatimuksen saanut voi viikon kuluessa vaatimuksen tiedoksisaamisesta vastustaa sitä ilmoittamalla asiasta syyttäjän kansliaan. Tuolloin asia siirtyy syyttäjän käsiteltäväksi. Hän voi käynnistää lisätutkinnan ja nostaa syytteen, joka käsitellään yleisessä rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksessä käräjäoikeudessa. Jos rangaistusvaatimuksen saanut vastustaa vaatimusta yksinomaan päiväsakon rahamäärän osalta, syyttäjä voi muuttaa hänelle toimitetun selvityksen perusteella rangaistusmääräyksen rahamäärää rangaistusvaatimuksen saaneen vaatimalla tavalla.

Rangaistusmääräystä ei saa antaa, jos 1) rangaistusvaatimusta on vastustettu, 2) asianomistaja on peruuttanut syyttämispyynnön rikkomuksesta, josta syyttäjä ei saa tehdä syytettä ilman sellaista pyyntöä, 3) rangaistusvaatimusta ei ole annettu tiedoksi ennen syyteoikeuden vanhentumista, 4) rangaistusvaatimuksen tiedoksiantamisesta on kulunut enemmän kuin yksi vuosi tai 5) asiassa ilmenee seikkoja, joiden perusteella rangaistusta ei tulisi määrätä.

Rangaistusmääräykseen voidaan ylimääräisesti hakea muutosta vuoden kuluessa käräjäoikeudelta tuomiovirhekanteluperusteella ja sillä perusteella, että rangaistusmääräys perustuu väärään lain soveltamiseen.

Rangaistusmääräys- ja rikesakkomenettelyt käytännössä. Vuonna 2012 rangaistusmääräysmääräysmenettelyssä käsiteltiin noin 190 000 asiaa. Yleensä rangaistusmääräyksellä määrättyjen sakkojen lukumäärä on sakkoasteikon alaosasta. Päiväsakkojen keskilukumäärä on noin 14 kappaletta, kun oikeudenkäynnissä tuomittavien sakkorangaistusten keskilukumäärä on noin 40 kappaletta. Noin 10 000 tapauksessa sakkoa on lievennetty tai rangaistusvaatimus on peruutettu.

Rikesakkomenettely käynnistyy yleensä valvontaa suorittavan poliisimiehen havaittua rikkomuksen, jolloin hän suppean esitutkinnan jälkeen antaa rikoksesta epäillylle tiedoksi rikesakkomääräyksen. Rikesakkomääräys voidaan antaa myös silloin, kun teko paljastuu automaattisessa liikennevalvonnassa. Vuonna 2012 rikesakkoja määrättiin 270 000 kertaa. Tyypillisimmät rikesakot ovat 70 ja 85 euroa. Rikesakkojen saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi on erittäin harvinaista.

Rangaistusmääräysmenettelyä ja rikesakkomenettelyä koskevassa lainsäädännössä on jo pidemmän aikaa nähty olevan uudistamisen tarvetta lukuisista sekä periaatteellisista syistä että tarkoituksenmukaisuus- ja tehokkuusnäkökulmista. Rikesakkojärjestelmä vuodelta 1983 ja vuonna 1993 uudistettu rangaistusmääräysmenettely merkitsivät tuomiovallan siirtämistä tuomioistuimilta poliisille ja syyttäjälle sekä muutoksenhakuoikeuden rajoittamista.

Perusteena rangaistusmääräysmenettelylle on ensi sijassa prosessiekonomia. Yli kolme neljäsosaa rikosasioista käsitellään tuomioistuinten ulkopuolella rangaistusmääräysmenettelyssä ja rikesakkomenettelyssä. Näiden menettelyiden asianmukaisuus ja tarkoituksenmukaisuus ovat siten käytännössä erittäin tärkeässä asemassa arvioitaessa koko rikosprosessijärjestelmän toimivuutta.

Yksi tärkeä kysymys liittyy rajallisten viranomaisvoimavarojen tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Tuomioistuinlaitoksen voimavarojen riittävyyden ohella viime vuosina on kiinnitetty huomiota syyttäjien työmäärään. Perusteltuna lähtökohtana on rikosasioidenkin käsittelyssä pyrkiä yksinkertaisiin menettelytapoihin, joissa mahdollisuuksien mukaan karsitaan työvaiheita, kunhan se voi tapahtua epäillyn oikeusturvaa vaarantamatta ja kunhan oikeusturvan toteutumiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Rangaistusvaatimusta laadittaessa poliisimiehellä ja muulla valvontaa suorittavalla virkamiehellä on käytettävissään sisäasiainministeriön julkaisu Käsikirja seuraamusten määräämiseksi rangaistusvaatimus- ja rikesakkoasioissa, jossa määritetään rikkomuksia varten normaalipäiväsakot ja tavallisesta poikkeavia tapauksia varten sakkoliukumat. Käsikirjaa päivitetään muutaman vuoden välein. Käsikirja ei ole sitova, mutta sillä on huomattava merkitys rangaistusvaatimuksen laatimisen lisäksi syyttäjien ja tuomioistuimien toiminnassa ja sillä edistetään merkittävästi yhtenäiseen rangaistuskäytäntöön pääsemistä. Käytännössä rangaistusvaatimusten mukaiset sakkorangaistukset vahvistetaan yli 90 %:ssa rangaistusmääräyksistä sellaisinaan.

Tästä syystä uudessa laissa annettiin poliisille ja muille valvontaa suorittaville virkamiehille suoraan oikeus antaa sakkomääräyksiä ilman syyttäjän rangaistusmääräystä. Vaikka summaarisesti tuomioistuimen ulkopuolella käsiteltävien rikosasioiden joukkoa ei laajennettu, oikeudellista ratkaisutoimintaa siirrettiin lakimieskoulutuksen saaneilta syyttäjiltä poliisille. Lähtökohtaisesti sakkomääräyksellä on tarkoitus käsitellä vain asiat, joissa ei ole odotettavissa laintulkinnallisia vaikeuksia ja joihin valvontavirkamiehet ovat perehtyneet käytännössä. Sakkomääräys rajattiin lähinnä tieliikenteestä annettujen säännösten rikkomiseen sekä näpistysrikoksiin, joissa poliisimiehen asiantuntemus on hyvä ja joissa hän on usein omakohtaisesti havainnut teko-olosuhteet.

Rangaistusmääräysmenettelyn ulkopuolelle jää kokonaisuudessaan rikesakkomääräyksen antaminen automaattisen liikennevalvonnan perusteella. Enintään 20 kilometrin ylinopeus sekä liikennemerkkien vastainen ajo linja-auto- tai raitiovaunukaistalla voidaan käsitellä rikesakkomenettelyssä ilman ajoneuvon kuljettajan selvittämistä. Tällaisessa tapauksessa rikesakkomääräys lähetetään postitse sille, joka on ajoneuvon haltija tai omistaja ja joka käytettävissä olevan valvonta-aineiston perusteella voi olla rikkomukseen syyllinen.

Menettelyä on perusteltu sen nopeudella, halpuudella ja poliisivoimavaroja vapauttavalla luonteella. Syyllisyysperiaatteesta ei ole luovuttu tässäkään, kaikkein summaarisimmassa rikesakkomenettelyn muodossa, koska näyttövelvollisuutta ajoneuvon kuljettajasta ei ole siirretty rikesakkomääräyksen saaneelle henkilölle.

Oikeuspoliittisessa keskustelussa on vahvasti esillä rangaistusmääräysmenettelyn laajentaminen entisestään. Erityisesti jos rattijuopumuksen promilleraja laskettaisiin nykyisestä 0,5 promillesta 0,2 promilleen, luonteva menettelymuoto olisi usein rangaistusmääräysmenettely. Tällä hetkellä kaikki rattijuopumusasiat käsitellään varsinaisessa rikosasioiden oikeudenkäynnissä, koska rangaistusmääräysmenettelyssä ei voida määrätä ajokieltoseuraamuksia.

Kirjoittaja: Ari-Matti Nuutila