Oikeustiede:laiminlyöntirikokset/laajempi kuvaus

    Tieteen termipankista

    Palaa takaisin käsitesivulle

    Samanarvoisuusvaatimus

    Rikosoikeudessa teolla tarkoitetaan myös laiminlyöntiä, jollei muuta ilmene. Rikosvastuun syntymisen kannalta epävarsinaisissa laiminlyöntirikoksissa tunnusmerkistön mukaisen seuraamuksen syntymistä on pidettävä samanarvoisena kuin sen aiheuttamista toiminnalla.

    Laiminlyönnissä ei ole kyse pelkästään passiivisuudesta, vaan siitä, että nimenomaiselle tekijälle mahdolliseen tekoon ei ole ryhdytty, vaikka tekijällä olisi ollut siihen syyllisyyden edellyttämällä tavalla kyky ja tilaisuus. Yksilölliseen toimintakykyyn luetaan kuuluvaksi ulkoiset edellytykset, ja/tai kyky vaadittavan teon tekemiseen sekä mahdollisuus havaita, mitä tilanteessa vaaditaan.

    Vastuuasema

    Virkaan tai toimeen perustuva vastuuasema on ollut käytännössä ehkä tavallisin esille tuleva tilanne. Esimerkiksi opettaja, joka laiminlyö valvoa koululaisten turvallisuutta uimahallimatkalla, voidaan tuomita kuolemantuottamuksesta, jos koululainen hukkuu opettajan ollessa saunassa. Myös poliisimies saattaa olla vastuussa kuolemantuottamuksesta, jos hän rikkomalla virkavelvollisuuksiaan aiheuttaa osaltaan kiinniotettavan tai panttivangin kuoleman. Lääkärin vastuusta nimenomaan hänen hoidettavanaan olleen potilaan turvallisuuden suhteen on paljon ratkaisuja.

    Asemaan perustuvista velvollisuuksista tavallisin lienee työnantajan tai tämän edustajan vastuu työntekijöiden turvallisuudesta. Jos työnsuojaimia koskevia tai muita työturvallisuusmääräyksiä on rikottu ja työntekijä tämän vuoksi kuolee, vastaa työnantaja paitsi työturvallisuusrikoksesta myös kuolemantuottamuksesta. Asemaan perustuvana velvollisuutena voidaan pitää myös rakennuksen tai kiinteistön haltijan vastuuta sen turvallisuudesta. Esimerkiksi vaarallisen kaivannon jättäminen merkitsemättä voi perustella vastuun kuolemantuottamuksesta, jos joku menehtyy laiminlyönnin vuoksi. Valvontavastuu saattaa ulottua myös niihin tilanteisiin, joissa joku tulee vaaralliselle kiinteistölle ilman lupaa tai muuten menehtyy osittain omasta tuottamuksestaan.

    Edellä mainituissa tapauksissa kuolema on voinut aiheutua useiden toimijoiden yhteisestä laiminlyönnistä. Vastuuasemaoppi ei sellaisenaan yleensä anna vastausta siihen, kuka tai ketkä organisaation sisällä ovat vastuussa toisten hengestä. Esimerkiksi työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistössä ei juuri rajata sitä työnantajan edustajien henkilöpiiriä, joka vastaa työturvallisuudesta. Yleensä vastuun kohdentamisessa tulisi ottaa huomioon osallisten asema, tehtävien ja toimivaltuuksien itsenäisyys ja selvyys, ammatillinen pätevyys sekä muu osuus lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.

    Tehtäviä ja toimivaltuuksia voidaan siirtää selvillä toimivaltamääräyksillä organisaatiossa alaspäin. Delegoija voi vapautua tehtävistä, jos tehtävät vastaanottanut pystyy niistä asianmukaisesti huolehtimaan ammatillisen pätevyytensä, koulutuksensa ja toimivaltuuksiensa puitteissa. Yhtiön palvelukseen on valittava henkilöstö huolellisesti, henkilöstöä on opastettava riittävästi, ja taitavia ja kykeneviäkin alaisia on valvottava riittävästi.

    Myös yksityisoikeudellinen tehtäväksi ottaminen tai sopimus voi perustaa monenlaisissa tilanteissa vastuuaseman. Esimerkiksi hotellin tai täysihoitolan pitäjä vastaa asiakkaan turvallisuudesta. Järjestysmies voi joutua vastuuseen kuolemantuottamuksesta, jos kuolema on johtunut juopuneen asiakkaan liian kovakouraisesta poistamisesta ravintolasta. Koiran ulkoiluttaja vastaa siitä, että koira ei hyökkää muiden päälle. Lastenhoitaja vastaa lapsen turvallisuudesta samalla tavalla kuin tämän omat vanhemmat.

    Tyypillisin esimerkki tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen perustuvasta vastuuasemasta on lakiin perustuva vanhempien vastuu lapsestaan. Standardiesimerkkinä esitetään yleensä vanhempien velvollisuus antaa pienelle lapselleen ravintoa ja muuta tarpeellista huoltoa ja hoitoa. Kysymys, josta ei ole uusia ennakkoratkaisuja, koskee aikuisten lasten suojeluvastuuta iäkkäistä ja yksin elävistä vanhemmistaan. Puolisoilla ei liene suojeluvastuuta toisistaan. Näissä tilanteissa nulla poena sine lege – periaate asettaa rangaistusvastuulle rajoja, koska kaikista eettisistä suojeluvastuista ei ole aineellisessa laissa säännöksiä.

    Joissakin tilanteissa myös tekijän edellä käynyt vaaraa aiheuttanut toiminta voi perustaa vastuun toisen hengestä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että esimerkiksi yhteiselle vaaralliselle kalastusmatkalle lähteminen voi perustaa kullekin vastuun muiden ryhmän jäsenten hengestä ja terveydestä. Ratkaisujen ongelma on siinä, että mitään lakiin perustuvaa tukea suojeluvelvoitteelle ei yleensä ole löydettävissä ja tuomioistuin kehittää seurueen sisäiset "solidaarisuusvelvoitteet" jälkikäteen.

    Laiminlyönnin syy-yhteys

    Syy-yhteyden toteaminen tuottaa epävarsinaisissa laiminlyöntirikoksia erityisiä ongelmia, koska laiminlyönnillä ei voi aiheuttaa luonnonkausaliteetin tarkoittamalla tavalla mitään. Tyhjästä ei voi syntyä mitään (ex nihilo nihil fit). Laiminlyönnillä aiheuttaminen on ratkaistava hypoteettisten kausaalikulkujen perusteella.

    Laiminlyönti on rikosoikeudellisessa mielessä syy aiheutuneelle vahingolle, jos vaadittavaa tekoa ei voida ajatella mukaan tapahtumain kulkuun ilman, että seuraus jäisi todennäköisesti sattumatta. Vaatimus merkitsee ensinnäkin sitä, että syyttäjän tulee kyetä täsmentämään, miten vastuuasemassa olleen olisi tullut toimia; pelkkä "jotakin olisi pitänyt tehdä" ei riitä. Toiseksi syy-yhteydestä tulisi esittää in dubio pro reo –säännön mukaisella tavalla riittävä näyttö. Syytäjän tulisi voida osoittaa, että laiminlyöjän syyllisyydestä vahinkoon ei jää järkevää epäilyä. Laiminlyöjää ei tulisi tuomita rangaistukseen esimerkiksi kuolemantuottamuksesta sillä perusteella, että vaadittu teko olisi todennäköisesti estänyt vahinkoseurauksen. Sen sijaan olisi edellytettävä vähintään sitä, että uhrin pelastumisesta ei jää järkevää epäilyä, mikäli vastuuasemassa ollut henkilö olisi toiminut häneltä vaadittavalla tavalla.