laiminlyöntirikokset


laiminlyöntirikokset

Määritelmä Varsinaisissa laiminlyöntirikoksissa laiminlyönti on rikostunnusmerkistössä nimenomaisesti määrätty rangaistavaksi ja tunnusmerkistö käskee jokaisen tietyissä tilanteissa aktiiviseen toimintaan. Epävarsinaisissa laiminlyöntirikoksissa tekijää rangaistaan seurauksen aiheuttamisesta laiminlyönnillä, vaikka rikostunnusmerkistössä käytetään aktiiviseen tekemiseen painottuvia ilmaisuja. Vastuuseen epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta voi joutua vastuuasemassa oleva tekijä eli henkilö, jolla oli erityinen oikeudellinen velvollisuus estää tuon seurauksen syntyminen.

Selite

Rikoslaissa ei säädetä rangaistaviksi pelkkiä tekoja. Joissakin tapauksissa laiminlyönti on säädetty jo suoraan laissa rangaistavaksi. Näillä rikossäännöksillä jokainen velvoitetaan toimimaan tietyissä tilanteissa ja rangaistavuus ratkeaa rikostunnusmerkistön tulkinnalla. Esimerkkeinä esitetään usein rikoslain 21 luvun 15 §:ssä säädetty pelastustoimen laiminlyönti ja 29 luvun 1 §:ssä säädetty veropetos, jos verovelvollinen laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa. Varsinaisesta laiminlyöntirikoksesta on säädetty selvyyden vuoksi rikoslain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa.

Vaikeampia ovat ne tilanteet, joissa tunnusmerkistön teonkuvauksessa käytetään aktiiviseen tekemiseen painottuvia ilmaisuja mutta joissa seuraus voidaan aiheuttaa myös sellaisella laiminlyönnillä, jota yleensä pidetään yhtä lailla rankaisemisen arvoisena. Lähes aina kysymys on vamman tai kuoleman aiheuttamisesta. Tunnusmerkistöissä tekotapa kuvataan ilmauksella "aiheuttaa" esimerkiksi kuoleman taikka ruumiinvamman tai sairauden. Myös laiminlyönti voi johtaa rangaistusvastuuseen, jos normi tarkoittaa rikoslain sellaisten henkilöiden velvoittamista toimintaan, jotka ovat erityisessä vastuussa seurauksen sattumatta jäämisestä.

Tällaisesta vastuuasemasta on säännös rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa. Sen mukaan vastuuasema voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan, tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn. Suomalainen säännös on kansainvälisessä vertailussa edistyksellinen. Monissa maissa epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta ei ole säädetty laissa, mikä on selkeä puute nulla poena sine lege – periaatteen kannalta.

Vastuuta seurauksen sallimisesta voidaan systematisoida paitsi velvollisuuden syntyperusteen perusteella myös velvollisuuden asiallisella sisällöllä. Edellä lueteltujen viiden vastuuaseman velvollisuudet voidaan jakaa suojaamis- ja valvontavelvollisuuksiin. Valvontavastuulla tarkoitetaan vastuuta sellaisista vaaran lähteistä, joiden hengenvaarallisuus jonkun edellytetään estävän. Tällaisia voivat olla esimerkiksi omassa hallinnassa olevat vaaralliset laitteet, rakennukset tai kotieläimet. Kun valvontavastuuta luonnehtii velvollisuus minimoida tietystä vaaran lähteestä aiheutuvat riskit, suojeluvastuu tarkoittaa periaatteessa kaikkien niiden riskien torjumista, jotka uhkaavat suojeltavan ihmisen henkeä. Näissä tilanteissa edellytetään yleensä läheistä riippuvuussuhdetta tai tosiasiallista luottamista toisen apuun.

Tästä laajempaan kuvaukseen →

Lisätiedot
Kirjoittaja: Ari-Matti Nuutila

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

FrändeD2001, FrändeD2012, HE44/2002vp, JareborgN1988, LivsonM1949, LivsonM1958, NuutilaA-M1997b, s. 230-271, NuutilaA-M1997, s. 122-141, NuutilaA-M1998h, PalménH1978, NurmimäkiT2004, Tapani&Tolvanen2014, s. 150-162

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:laiminlyöntirikokset. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:laiminlyöntirikokset.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →