Oikeustiede:kanoninen oikeus
kanoninen oikeus
| kanoninen oikeus |
Termi (lat. ius canonicum) viittaa kaanoneihin (latinaksi canones) eli kirkolliskokousten päätöksiin, jotka ovat paavillisten kirjeiden (decretales) rinnalla kanonisen oikeuden ydintä.
Kirkollisen oikeuden historia on yhtä vanha kuin kirkko itse, mutta kanonisen oikeuden historia liitetään aikaan, joka alkoi 1100-luvun puolivälissä. Tuolloin syntyi kirkollisen oikeuden kokoelma Concordia discordantium canonum (ristiriitaisten määräysten harmonisointi), joka kulkee oletetun tekijänsä mukaan nimellä Gratianuksen dekreetti (Decretum Gratiani). Lukuisia paavillisia kirjeitä annettiin etenkin 1100-luvun lopulla ja 1200-luvulla. Paavien päätökset koottiin kokoelmaksi, joka ilmestyi vuonna 1234. Se oli Liber decretalium extra Decretum Gratiani tai lyhennettynä Liber Extra. Myöhemmin paavit, joista monet olivat myös merkittäviä juristeja, laativat uusia kokoelmia. Yhteinen nimitys kanonisen oikeuden koonnoksille oli Corpus iuris canonici, ja tällä nimellä ne tulivat uudistetussa muodossa noudatettaviksi vuonna 1582. Kyseessä oli katolisen kirkon virallinen oikeuskokoelma vuoteen 1918, jolloin voimaan astui Codex iuris canonici. Uusi katolisen kirkon lakikirja laadittiin 1983.
Kanonisen oikeuden ydin sääntelee katolisen kirkon rakennetta ja toimintaa samoin kuin sen jäsenten ja omaisuuden asemaa. Erityisesti keskiajalla kanoninen oikeus määritteli laajasti myös yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Näin oli etenkin perheoikeuden ja perintöoikeuden kysymyksissä sekä osin myös rikosoikeuden alalla. Kirkollisten tuomioistuinten toiminta vaikutti prosessioikeuden kehitykseen sekä kirkon tehokas ja maantieteellisesti laajalle ulottunut hallinto julkisoikeuden kehitykseen.
Kanonisen oikeuden pohjalta syntyi myös kanoninen oikeustiede, joka oli vuorovaikutuksessa roomalaisen oikeuden kanssa. Kanonisen oikeuden harjoittajia kutsuttiin kanonisteiksi. Kanoninen ja roomalainen oikeus muodostivat yhdessä ns. oppineiden oikeuden. Tässä yhteydessä käytetään myös termiä ius commune, yleinen tai yhteinen oikeus. Kanoninen oikeustiede vaikutti etenkin perhe- ja perintöoikeuden alalla. Avioliitto-oikeus kehittyi toisin kuin maallinen oikeus. Avioliitto oli sakramentti ja sen solmiminen edellytti asianosaisten yksimielisyyttä (consensus). Kanonisessa rikosoikeudessa alettiin korostaa tekijän suhdetta tekoonsa, hänen syyllisyyttään, ja sopimisoikeuden alalla myös muotovapaisiin sopimuksiin liittyi oikeusvaikutuksia.
Kanoninen oikeus oli uskonpuhdistukseen saakka kirkon oikeutta myös Ruotsissa. Sen vaikutuksia nähdään muun muassa keskiaikaisissa maakuntalaeissa ja maanlaeissa.Kirjoittaja: Pia Letto-Vanamo
Lähikäsitteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Oikeustiede:kanoninen oikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:kanoninen oikeus.)