Oikeustiede:inkvisitorinen menetelmä
tutkimismenetelmä | inkvisitorinen menetelmä
| tutkimismenetelmä | |||
| inkvisitorinen menetelmä |
Inkvisitorinen menetelmä eli tutkimismenetelmä on rikosprosessissa nykyään vallalla olevan akkusatorisen menetelmän eli syyttämismenetelmän vastakohta. Tutkimismenetelmä-termi tulee erottaa siviiliprosessin alalla käytettävästä tutkintamenetelmästä.
Inkvisitoriselle menetelmälle rakentuvan rikosprosessin mukaan tuomioistuin huolehtii oikeudenkäynnin aloittamisesta ja eteenpäin viemisestä sekä todistusaineiston hankkimisesta. Prosessissa ei ole joko lainkaan kantajaa eli syyttäjää tai tämä on tuomioistuimeen nähden alistetussa asemassa. Inkvisitorisessa prosessissa vastaajalla eli syytetyllä ei ole yleensä avustajaa, joten oikeus joutuu toimimaan sekä syyttäjänä, puolustajana että tuomarina. Prosessi muodostuu käytännössä rikoksesta epäiltyyn kohdistuvaksi tutkinnaksi ja hänen tunnustuksensa on tärkeä keino asian selvittämisessä. Tuomioistuin päättää omasta aloitteestaan todisteiden hankkimisesta. Tuomarin objektiivisuuden vaarantaminen on inkvisitorisen prosessin pahimpia epäkohtia.
Vielä 1960-luvulla suomalaista rikosprosessia voitiin luonnehtia törkeimpien rikosten osalta inkvisitoriseksi akkusatorisessa muodossa (Tauno Tirkkonen). Syyttäjälaitoksen kehittymisen ja syytetyn puolustuksen järjestäytymisen myötä nykyisin käytössä oleva rikosprosessimenettely on sitä vastoin puhtaasti akkusatorista, jossa tuomarit voivat keskittyä päätehtäväänsä eli asian puolueettomaan ratkaisemiseen.Kirjoittaja: Jyrki Virolainen
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Oikeustiede:inkvisitorinen menetelmä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:inkvisitorinen menetelmä.)