Oikeustiede:hallinnanjakosopimus

Tieteen termipankista

hallinnanjakosopimus

hallinnanjakosopimus
Määritelmä yhteisomistajien välinen sopimus esineen, yleensä kiinteistön, hallinnan jakamisesta, jolla yhteisomistajat sopivat keskenään esineen hallintaan ja käyttöön liittyvistä kysymyksistä
Selite

Termiä ei sellaisenaan käytetä maakaaressa, mutta nykyisin sillä vakiintuneesti viitataan nimenomaan maakaaren 14 luvun 3 §:n mukaisesti kirjattuun sopimukseen. Lainkohdan mukaan kirjata saadaan kiinteistön yhteisomistajien keskinäinen sopimus kiinteistön hallinnasta. Termi, joka ei ollut ainakaan yleisessä käytössä ennen vuoden 1997 maakaarta, lienee syntynyt tämän maakaaren asianomaisen pykälän otsikon ("Sopimus kiinteistön hallinnan jakamisesta") johdannaisena. Maakaaren systematiikassa hallinnanjakosopimukset kirjataan erityisenä oikeutena, vaikka kysymys ei olekaan varsinaisesta erityisestä oikeudesta siinä merkityksessä, että kyseessä olisi toisen omistamaan esineeseen kohdistuva oikeus.

Vakiintuneen kielenkäytön mukaisesti termi lienee syytä varata tarkoittamaan lähinnä kiinteistöä koskevaa kirjattua sopimusta. Käsitteellisesti yhteisomistajien välinen esineen hallintaa koskeva sopimus voi kuitenkin olla kirjaamaton, suullinen tai implisiittinenkin sekä koskea minkälaista esinettä tahansa.

Käytetyt lähteet: KHO:2013:43
Lisätiedot
Kirjoittaja: Esa Hakkola

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

TeporaJ2008

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:hallinnanjakosopimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:hallinnanjakosopimus.)