Siirry sisältöön

Oikeustiede:asiamies

Tieteen termipankista

asiamies

asiamies
Määritelmä henkilö, joka sitoutuu päättämään toisen (päämies) puolesta oikeustoimen, kuten solmimaan sopimuksen, tai muutoin toimimaan jollakin alalla toisen puolesta olematta työsuhteessa päämieheen
Selite

Esimerkiksi asianajaja, kauppaedustaja, komissionsaaja ja huolitsija toimii tehtävässään usein päämiehensä asiamiehenä. Asiamiesasema perustuu sopimukseen. Valtuutus ei riitä, koska sen perusteella vain voidaan toimia toisen puolesta, mutta toimintavelvoitetta ei ole. Sen vuoksi tarvitaan erillinen asiamiestä velvoittava sopimus tehtävistä toimista tai sopimusehto, jonka sisältönä on toimintavelvoite. Kyse voi olla esimerkiksi asiamiessopimuksesta tai toimeksiantosopimuksesta, mutta myös muunlaisessa asiakirjassa on voitu sopia velvoitteesta. Aina toimintavelvoitteesta ei sovitakaan erikseen, vaan ehto siitä sisällytetään muuhun sopimukseen.

Asiamiehestä eli toimitsijasta on säädetty kauppakaaren (3/1734) 18 luvussa. Säännöksen iästä johtuu, että sääntely on niukkaa nykyaikaisen toiminnan näkökulmasta. Sen vuoksi asiamiessuhdetta koskevat oikeudelliset ongelmat eivät ratkea kauppakaaren mukaan, vaan ne joudutaan ratkaisemaan kyseistä alaa koskevien yleisten periaatteiden avulla.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Ari Saarnilehto

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

EIF-I, Hoppu&Hoppu2016

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.12.2025: Oikeustiede:asiamies. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:asiamies.)