Kirjallisuudentutkimus:kertoja
kertoja
| kertoja |
Kertojaksi nimetään se, joka kertoo tai jonka oletetaan kertovan tarinan - ja samalla ottavan kerrottuun liittyvän vastuun - tietyn kertomuksen tai sen jakson puitteissa. Kaunokirjallisessa teoksessa kertojia voi olla yksi tai monta. Kertojat voivat olla keskenään samalla kerronnallisella tasolla (diegesis) tai asettua hierarkkiseen järjestykseen. Sekä kertojan havaittavuus että luotettavuus vaihtelevat. Kertojan havaittavuus vaihtelee lähes poissaolosta (absent narrator) lähes tunkeilevuuteen (intrusive narrator). Edellisessä tapauksessa kertoja tyytyy esim. esittämään henkilöiden välisen dialogin sellaisenaan, jälkimmäisessä tapauksessa kertoja saattaa esittää subjektiivisia kommenttejaan kuvaamistaan henkilöistä ja tapahtumien kulusta.
Joidenkin teoreetikkojen mukaan kertojaa ei välttämättä esiinny kertomuksessa lainkaan; tapahtumista voidaan kertoa ilman, että niitä välittäisi joku inhimillistä olentoa muistuttava agentti tai että kerronta edellyttäisi subjektin rakenteellisesti (argumentista lisää alla). Yksilöllistetystäkin kertojasta voidaan saada vaihtelevassa määrin informaatiota; tiedon määrä on tavallisesti suhteessa siihen, missä määrin kertoja on osallinen kuvaamiinsa tapahtumiin. Myös kertojan ajallinen, älyllinen, moraalinen jne. etäisyys kerrottuihin tapauksiin vaihtelee. Kertojaa ja hänen esittämiään näkemyksiä ei tule sekoittaa todellisen kirjailijan tai sisäistekijän näkemyksiin.
Perinteisesti on erotettu minä- ja hän-kerronta. Hän-kerronta on yksikön kolmannessa persoonassa esitettyä kerrontaa, jossa kertoja on ulkopuolinen kertomiensa tapahtumien suhteen. Kommentoidessaan tapahtumia ja niiden merkitystä hän-muodossa kertova kertoja voi myös puhua itsestään yksikön ensimmäisessä persoonassa. Minäkerronta tarkoittaa kerronnan näkökulman avautumista kertojan ensimmäisessä persoonassa esittämien kokemusten, ajatusten ja havaintojen kautta. Minä-kerronnan käyttö johtaa usein näkökulman kapeutumiseen, kun hän henkilönä joutuu tukeutumaan päätelmissään muiden henkilöiden käyttäytymiseen, heidän sanoihinsa, ilmeisiinsä ja eleisiinsä. Kaikkitietäväksi kutsutaan kertojaa, jolla on täysi tieto tarinan tapahtumista ja usein myös henkilöiden ääneenlausumattomista ajatuksista ja motiiveista. Tällainen kertoja kykenee kuvaamaan tapahtumia, jotka sattuvat yhtaikaa eri paikoissa, mikä ei normaalisti ole mahdollista minä-kerronnassa. Hän-muodossa kertovat kertojat saattavat olla kaikkitietäviä, mutta tavallisesti heidänkin tietonsa tapahtumista ovat jotenkin rajallisia.
Jaottelua tarkentaa Gérard Genetten teoksessaan Figures III (1973, Narrative Discourse) esittämä typologia, joka rakentuu lähinnä sen varaan, mikä on kertojan asema suhteessa kerrottuihin tapahtumiin. Ikään kuin kertomansa tarinan yläpuolella oleva ekstradiegeettinen kertoja on kertomuksen uloin kertoja, joka tulee lähelle kaikkitietävän tai auktoriaalisen kertojan käsitteitä. Myös ekstradiegeettinen kertoja voi päästä kuvattujen henkilöiden sisimpiin ajatuksiin, tietää menneisyydestä, nykyisyydestä ja siitä mitä tapahtuu eri paikoissa samanaikaisesti. Intradiegeettinen kertoja sen sijaan on sisemmän tason kertoja; ts. kertoja, joka sisältyy henkilönä ekstradiegeettisen kertojan esittämään tarinaan. Lisäksi kertomuksessa voidaan usein erottaa hypodiegeettinen kertoja eli kolmannen asteen kertoja, joka esiintyy henkilöhahmona intradiegeettisen kertojan välittämässä tarinassa. Myös neljännen asteen (hypo-hypodiegeettiset) jne. kertojat ovat mahdollisia. Genetten tekemiä jaotteluja voidaan soveltaa esimerkiksi seuraavasti: Henry Jamesin pienoisromaanin The Turn of the Screw (1898, Ruuvikierre) aloittava kertoja, anonyymi "minä", joka kuulee tarinan ystävältään Douglasilta, on ekstradiegeettinen kertoja, Douglas taas intradiegeettinen ja kotiopettajatar (jonka kirjoittamaa kertomusta luetaan) hypodiegeettinen kertoja.
Kertojaa, joka ei osallistu tarinaan, Genette kutsuu heterodiegeettiseksi; homodiegeettinen kertoja puolestaan osallistuu tarinaan ainakin jossain määrin. Sekä ekstra- että intradiegeettinen kertoja voivat olla joko homo- tai heterodiegeettisiä. Esimerkiksi Marlow on sekä intra- että homodiegeettinen kertoja Joseph Conradin romaanissa Heart of Darkness (1902, Pimeyden sydän). Šeherazade on puolestaansekä intra- että heterodiegeettinen kertoja Tuhannen ja yhden yön saduissa (koska hän on kertoja fiktiivisessä maailmassa mutta ei osallistu kertomiinsa tapahtumiin). Homodiegeettisissä kertomuksissa kertoja on usein samalla myös päähenkilö, kuten Dickensin romaanissa Great Expectations (1861, Suuria odotuksia). Autodiegeettisellä kertomuksella Genette tarkoittaa minämuodossa esitettyä kertomusta, jonka kertoja on tarinan sankari.
Jälkiklassisessa narratologiassa kertojan hyödyllisyyttä on pyritty rajaamaan. Ongelma on yhteinen retoriselle kertomustutkimukselle ja Genetten tavalle soveltaa strukturalistista kieltiedettä narratologiassa.
Strukturalistisessa kielitieteessä subjektiuden olemus on ”minä”, määritelmän mukaan ”se, joka puhuu”. Benvenisten kielitieteellisessä teoriassa kielen diskursiivinen käyttö edellyttää ”lausumisen instanssin” tässä mielessä, siinä korostetaan lausumisen tilannetta, jossa ”minä” osoittaa sanansa ”sinälle” (kerrontatilanne). Kaikkea kielenkäyttöä ei kuitenkaan ole perusteltua ajatella diskursiiviseksi, eikä puhetilannetta ihmisten välillä ole perusteltua asettaa kaiken kirjoittamisen malliksi. Narratologiaa kehitellessään Genette tulkitsi asian kuitenkin niin, että kertomukset, niin puhutut kuin kirjoitetutkin, ovat aina diskurssia, joka jäsentää ja esittää tarinan, ja siksi hän päätyi esittämään, että kirjallinenkin kertomus edellyttäisi aina ”kertovan instanssin”.
Strukturalistisen teorian ja sitä edeltäneen fenomenologisen filosofian pohjalta varteenotettava vaihtoehto tälle kannalle olisi ollut, että subjektiivisuus on (vain) yksi (kertovan) tekstin mahdollisista vaikutuksista.
Ajatusta kertojasta kertomuksen välttämättömänä edellytyksenä vastaan ovat argumentoineet muiden muassa Richard Walsh pragmaattiselta pohjalta ja Sylvie Patron kehittämällä teoriaa kertojan optionaalisuudesta.Erikieliset vastineet
| narrator | englanti (English) | |
| narrador | espanja (español) | |
| narratore | italia (italiano) | |
| narrateur | ranska (français) | |
| berättare | ruotsi (svenska) | |
| Erzähler | saksa (Deutsch) | |
| rasskaztšik | venäjä (русский) | |
| jutustaja | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
- epäluotettava kertoja (alakäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 18.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:kertoja. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kertoja.)