Kielitiede:inferentiaali
inferentiaali
| inferentiaali |
1. episteemistä päättelyä merkitsevä modaali-ilmaus
2. evidentiaali, joka osoittaa puhujan tiedon perustuvan päättelyyn
Evidentiaalisuuden tutkimuksessa erotetaan yleensä kaksi päättelytyyppiä: toisessa päättely perustuu konkreettisiin jälkiin, todisteisiin, vihjeisiin, lopputulokseen tai muihin havaittaviin ärsykkeisiin, ja toisessa logiikkaan, yleiseen maailmantietoon tai aiempaan kokemukseen. Yleensä inferentiaalilla viitataan ensin mainittuun päättelytyyppiin, mutta toisinaan sitä käytetään yleisemmin viittaamaan päättelyyn ylipäätään. Kielessä voi olla yksi evidentiaali, joka kattaa molemmat päättelytyypit tai eri evidentiaalit molemmille tyypeille. Silloinkin kun päättelyä osoittavia evidentiaaleja on useampia, kielissä on eroja sen suhteen, miten eri päättelytyypit rajautuvat ja miten niitä käytetään.
Inferentiaalisilla evidentiaaleilla voi olla miratiivisia käyttöjä, jolloin ne osoittavat myös tiedon uutuutta tai yllättävyyttä. Lisäksi ensimmäisen persoonan kanssa ne voivat saada esimerkiksi tahattomuuden tai sitoutumattomuuden merkityksiä ja siten osoittaa, että puhuja ei tehnyt tekoa tahallaan.
Erikieliset vastineet
| conjecture | englanti (English) | |
| deductive | englanti (English) | |
| inferential | englanti (English) | |
| inferred | englanti (English) | |
| inferencial | espanja (español) | |
| inférentil | ranska (français) |
Lähikäsitteet
- assumptiivi (vieruskäsite)
- ei-visuaalinen sensorinen evidentiaali
- episteeminen modaalisuus (yläkäsite)
- evidentiaalisuus (yläkäsite)
- kvotatiivi
- miratiivisuus
- reportatiivi
- visuaali
Käytetyt lähteet
AikhenvaldA2004, Willett1988, San Roque&Loughnane2012
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 8.2.2026: Kielitiede:inferentiaali. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:inferentiaali.)