Kirjallisuudentutkimus:retoriikka

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

retoriikka | puhetaito

retoriikka
puhetaito
Definition systemaattinen oppi kielenkäytön keinoista, joilla pyritään vaikuttamaan yleisöön sekä näiden keinojen analyysi
Explanation

Retoriikka on kirjallisuudentutkimuksen vanhinta historiallista kerrostumaa, sillä se samoin kuin poetiikka periytyvät antiikista; retoriikka keskittyy ensisijaisesti kielellisen esityksen tehovaikutuksiin ja poetiikka esityksen esteettisiin ominaisuuksiin. Nämä alueet ovat kuitenkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa.

Puhetaidon isänä pidetään on sisilialaista sofistia Gorgiasta (n. 483-376 eKr.). Retoriikalla olikin merkittävä osuus juuri sofistien kasvatusohjelmassa. Esikuvallisina pidettiin kymmentä attikalaista puhujaa - joukossa Demosthenes, Lysias, Isokrates ja mytologinen hahmo Lykurgos - jotka muodostivat kaanonin. Puhetaidon asema ei kuitenkaan ollut kiistaton. Platon väittää Gorgias-dialogissaan, että retoriikka on yhteiskunnalle vaarallinen mielistelyn muoto, joka on sukua keittotaidolle ja kauneudenhoidolle. Platonin mukaan retoriikka ei tähtää todella hyvään (kreikan agathon), vaan taivuttaa valheellisesti kuulijan uskomaan, että jokin on tietyssä tilanteessa hyvää.

Retoriikka sai keskeisen roolin antiikin Rooman poliittisessa elämässä puoluetaistelujen aikana. Roomalaisista reetoreista kuuluisin on Marcus Tullius Cicero (106-43 eKr.) sekä käytännön puhujana että retoriikan teorian kehittäjänä. Poliittisen vapauden hävitessä keisarikaudella puhetaito menetti asemiaan. Antiikin ajan maineikkaimpia retoriikan oppikirjoja ovat Ciceron De inventione (Aiheiden löytämisestä) ja De oratore (Puhujasta) sekä Marcus Fabius Quintilianuksen Institutio oratoria (Kaunopuheisuuden oppikirja). Keskiaikana retoriikka kuului luostarikoulujen trivium-opintoihin logiikan ja grammatiikan ohella.

Klassisessa retoriikassa on suullisessa ja kirjallisessa esityksessä Ciceroon nojautuen kiinnitetty huomiota viiteen pääkohtaan, jotka ovat aiheen löytäminen eli inventio (invention), aineksen jäsentäminen (dispositio), ilmaisutapa eli tyyli (elocutio), mieleenpainaminen (memoria) ja puheen esittäminen (actio, pronuntiatio). Tyylin tuli vaihdella asian ja tilanteen mukaan; erotettiin ylevä tyyli (stilus gravis), arkipäiväinen tyyli (stilus mediocris) ja alhainen tyyli (stilus humilis). Puhe jaoteltiin neljään osaan: aloitus eli johdanto (exordium), itse kertomus (narratio), todistelu (argumentatio) ja johtopäätös (conclusio).

Nykyisin retoriikan tai kaunokirjallisuuden retoristen keinojen tutkimuksessa paneudutaan mm. kielen viestinnällisiin ominaisuuksiin, esityksen rakenteeseen, yleisön reaktioihin ja esittäjän tarkoitusperiin. Jälkistrukturalismin myötä kiinnostus retoriikkaa kohtaan on jälleen lisääntynyt esim. diskurssianalyysin kautta.
Additional Information Kreikan rhetorike=puhetaito, rhetor=puhuja

Equivalents

rhetoricenglanti
retóricaespanja
retoricaitalia
rhétoriqueranska
retorikruotsi
Rhetoriksaksa
ritorikavenäjä
retoorikaviro

Sources

HosiaisluomaY2003

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.5.2022: Kirjallisuudentutkimus:retoriikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:retoriikka.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →






Property "Nimitys" (as page type) with input value "Nimitys:" contains invalid characters or is incomplete and therefore can cause unexpected results during a query or annotation process.