Ihmistieteet:identifikaatio

Tieteen termipankista

identifikaatio

identifikaatio
Määritelmä tunne tai kokemus yhteen kuulumisesta esimerkiksi saman alkuperän, olemuksen tai päämäärän vuoksi
Selite Käsite on tärkeä niin kutsutun uuden retoriikan piirissä, erityisesti Kenneth Burken (1897–1993) ajattelussa. Identifikaatio on retorisen vaikuttamisen keskeisimpiä välineitä. Identifikaatiossa jaetaan kokemus yhteenkuuluvuudesta tai yhteisestä olemuksesta (konsubstantiaalisuus) tyypillisesti joko yhteisen alkuperän tai yhteisen päämäärän vuoksi. Esimerkiksi poliitikko voi kertoa kuulijoilleen olevansa itsekin maatalon poika tai uskonnollinen mietiskelijä voi kokea olevansa yhtä kaiken olevaisen kanssa. Identifikaatio on välttämätön yhteisöllisen identiteetin ja sisäryhmän (me) muodostamiseksi, mutta samalla sen avulla luodaan vastakkainasetteluja erottautumalla muista (he).
Lisätiedot

Latinan sanasta identificare eli tunnistaa.

Ranskan kielessä identifier on esiintynyt 1640-luvulta, jolloin sillä tarkoitettiin jonkin asian tunnistamista, osoittamista tai muovaamista samaksi jonkin toisen asian kanssa.

Psykologiassa ja psykoanalyysissä identifikaatiolla tarkoitetaan samastumista eli itsensä kokemista tai mukautumista jonkun toisen kaltaiseksi. Taiteidentutkimuksessa identifikaatiolla tarkoitetaan samastumista esimerkiksi kertomuksen hahmoon.

Erikieliset vastineet

identificationenglanti (English)
identificationranska (français)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

BurkeK1969

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Ihmistieteet:identifikaatio. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ihmistieteet:identifikaatio.)