Historia:Pariisin rauha 1783
Pariisin rauha 1783
Pariisin rauha 1783 |
Määritelmä
Pariisissa syyskuussa 1783 allekirjoitettu rauhansopimus, joka päätti Yhdysvaltain vapaussodan
Selite
Kolmentoista pohjoisamerikkalaisen siirtokunnan ja Britannian kruunun välinen, vuonna 1775 alkanut sota oli laajentunut suurvaltasodaksi sen jälkeen kun ensin Ranska ja sittemmin Espanja ja Yhdistyneet provissit (Alankomaiden tasavalta) olivat liittyneet sotaan Britanniaa vastaan. Pariisissa allekirjoitettiin siirtokuntien ja Britannian kruunun välinen sopimus, ja Versailles'ssa allekirjoitettiin Britannian sopimukset Ranskan ja Espanjan kanssa. Samassa yhteydessä laadittiin myös esisopimus Britannian ja Yhdistyneiden provinssien välisen sodan päättämiseksi, vaikka tämä sopimus viimeisteltiinkin vasta seuraavana vuonna. Pariisin rauha 1783 merkitsi ennen kaikkea Yhdysvaltojen itsenäistymisen tunnustamista, ja Yhdysvaltojen kannalta sopimus tarkoitti myös Appalakien ja Mississippin välisten alueiden liittämistä liittovaltioon ja läntisen ekspansion alkua. Britannialle sopimus oli valtava tappio, ja muiden sopijapuolten kannalta rauhan seuraukset olivat ristiriitaiset: Ranska sai joitakin siirtokuntia Britannialta ja revanssin seitsenvuotisen sodan tappiolleen, muttei mitään, mikä olisi korvannut valtavan kalliiksi käyneen sodan aiheuttamia taloudellisia menetyksiä; Espanja sai haltuunsa mm. Floridan, muttei tavoittelemaansa Gibraltaria.
Lähikäsitteet
- Yhdysvaltain vapaussota (vieruskäsite)
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Historia:Pariisin rauha 1783. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:Pariisin rauha 1783.)